Konnekuljetuksen otteluennakko: ”Pelaamattomuus varmasti näkyy otteissa”

Otteluennakon tarjoaa Konnekuljetus.

Koronaviruspandemian vuoksi kuukauden verran jäissä olleet liigaottelut jatkuvat jälleen sunnuntaina. JYP saa kuluvan kiekkovuoden viimeisessä vierasmittelössä vastaansa Oulun Kärpät.

– Ollaan kaikki oltu pitkään pelaamatta, minkä johdosta on saatu huilata ja ladata akkuja. Lähtökohdat huomioiden luvassa on energinen peli, JYP-luotsi Jussi Tupamäki korostaa.

– Tietynlainen pelituntuma on varmasti alkuun kateissa molemmilta joukkueilta. Se on lähempänä voittoa, kumpi malttaa pelata yksinkertaisesti ilman liiallisia hienouksia. Energia pitää pystyä käyttämään luisteluun ja taisteluun, Tupamäki lisää.

JYP tavoittelee kauden ensimmäistä niskalenkkiään Kärpistä (Kuva: Jiri Halttunen).

JYP on ollut edellisen kerran tositoimissa 27. marraskuuta, jolloin Turun Palloseura ryösti Jyväskylästä vieraspisteet matkaansa 6-4-lukemin. Aiemmasta totuttua pidemmälle joululomalle JYP lähti kuuden perättäisen tappion saattelemana.

– Tauon aikana olemme harjoitelleet pelillisiä asioita. Samalla olemme pyrkineet kasvamaan ryhmänä vielä tiiviimmäksi kaikkien näiden vaikeuksien keskellä, hurrikaanivalmentaja taustoittaa normaalia pidemmäksi venyneen joulutauon sisältöä.

”Hyvää onnistumista lähdemme hakemaan”

Joukkueiden kauden avauskoitos miteltiin 24. marraskuuta Jyväskylässä, jolloin Kärpät oli etevämpi maalein 6-3. Oululaissikermän voiton takuumiehenä hääri tuolloin liigakauden avauskamppailunsa pelannut Juhamatti Aaltonen, joka keräsi tilastoihinsa neljä syöttöpistettä.

– Kärpät on älyttömän taitava ja hyvin valmennettu joukkue, josta löytyy hyviä yksilöitä. Tämä huomioiden he ovat tosi vaikea vastustaja. Kärppiä vastaan pitää onnistua maksimaalisesti, jos mielii kamppailla voitosta. Hyvää onnistumista lähdemme tällä kertaa hakemaan Oulusta, Jussi Tupamäki linjaa.

– Pitkä pelaamattomuus varmasti näkyy jollain tavalla joukkueiden otteissa. Yleensä taukojen jälkeiset pelit ovat luonteeltaan sellaisia, että vähemmän virheitä tekevä osapuoli on todennäköisesti palkintopallin keskimmäisellä paikalla ottelun jälkeen, Tupamäki jatkaa.

Kärpät oli joukkueiden edellisessä kohtaamisessa JYPiä vahvempi (Kuva: Jiri Halttunen).

Normaalista poikkeavaa joulukuun liigapeleissä on se, että koronavirustilanteen heikentymisen vuoksi ennen vuodenvaihdetta käytävät kamppailut pelataan ilman yleisöä.

– Totta kai se on iso muutos, varsinkin kotijoukkueelle. Yleisö antaa pelaamiseen energiaa, mutta toisaalta kaikki ovat pelanneet joskus jääkiekkoa pelkästään omille vanhemmilleen ja sukulaisilleen.

– Ammattilaisjääkiekossa yleisön puuttuminen on uudenlainen ilmiö, mutta aikanaan jääkiekkoa on alettu pelata pelin hienouden vuoksi, eikä niin niinkään yleisön takia. Siinä mielessä tilanne ei ole mitenkään ihmeellinen.

Kärpät-JYP sunnuntaina 27. joulukuuta Oulun Energia Areenalla alkaen kello 17.

 

Antti Hokkanen