Konnekuljetuksen otteluennakko: “Haluamme jatkaa hyvää virettä”

Otteluennakon tarjoaa Konnekuljetus.

JYP starttaa uuteen neljän ottelun kiekkoviikkoon tiistaina, kun vieraskaukalossa asettuu vastaan Lahden Pelicans. Viime viikolla nousujohteiseen kurssiin siirtynyt hurrikaanilauma tavoittelee Päijät-Hämeestä kauden ensimmäistä voittoaan lahtelaisvastustajasta.

– Haluamme jatkaa hyvää virettä ja pitää kiinni siitä peliotteesta, joka esityksissämme on viime aikoina ollut nähtävissä. Kauden aiemmat Pelicans-kohtaamiset eivät ole olleet meidän osalta menestyksekkäitä ja siksi tiedetäänkin mitkä meidän akilleenkantapäät aiemmissa yhteenotoissa ovat olleet. Yritetään lähteä ratkoa niitä ongelmakohtia tiistaina Lahteen, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen lausahtaa Pelicans-väännön tiimoilta.

JYP-leirissä pyritään jatkamaan siitä, mihin viime viikolla jäätiin (Kuva: Teemu Saarinen / Liiga).

Pelicans ja JYP ovat ottaneet tämän kauden Liigassa yhteen kaksi kertaa aiemmin. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kertaalleen molempien osapuolten kotikentällä, joissa kummassakin pussinokat ovat olleet vahvempia (7-1, 5-3). Lisämielenkiintoa joukkueiden tiistaiseen kohtaamiseen tuo se, että samat ryhmittymät ovat vastakkain niin ikään Lahdessa jälleen perjantain kierroksella.

– Pelataan kahdesti vastakkain nopealla aikataululla ja uskon, että se tuo pientä lisäsäpinää tiistain kohtaamiseen. Lahdessa pelattavassa ensimmäisessä ottelussa varmastikin haetaan jo tietyllä tapaa asetelmia myös perjantaiseen yhteenottoon. 

Hurrikaaninutut tavoittelevat tiistaina kauden kuudetta vierasvoittoaan (Kuva: Teemu Saarinen / Liiga).

“Tavoitteena saada siirrettyä pelin painopistettä”

Sarjataulukossa seitsemättä sijaa miehittävä Pelicans kiekkoili viime viikolla kolme mittelöä, joista pussinokkien tilastoihin kirjattiin kaksi voittoa (SaiPa, Jukurit) ja yksi tappio (KooKoo). Lahtelaisnippu on kyennyt voittamaan seitsemästä edellisestä kotitaistostaan ainoastaan yhden pelin (HPK), mikä tuonee Pelicansille entisestään näyttöhaluja tiistain koitokseen.

– Pelicans on pystynyt pelaamaan meitä vastaan hyvää ja suoraviivaista hyökkäyspeliä. Siihen meidän tulee nyt löytää lääkkeet. Aiemmissa kohtaamisissa olemme viettäneet liian paljon aikaa omalla puolustusalueella. Nyt tavoitteena on saada siirrettyä pelin painopistettä Pelicansin puolustuspäähän paremmilla kiekollisilla ratkaisuilla ja tiiviillä viisikkopelaamisella.

Pelicans on juhlinut kauden molemmissa yhteenotoissa (Kuva: Tomi Natri / Liiga).

Liigan pahnanpohjimmaisena – mutta sieltä tiukasti ylöspäin hamuava – JYP mitteli viime viikolla neljä vääntöä, joista kolme päättyi jyväskyläläisjengin voittoon (TPS, Ässät, Tappara). Kymmenen ottelun tappioputkensa ja sitä kautta selkeitä piristymisen merkkejä näyttänyt JYP osoitti viime viikon otteillaan, että joukkueesta löytyy vielä taistelutahtoa.

– Pisteiden muodossa viime viikko oli onnistunut ja valmennuksen osalta koimme, että joukkueen pelaaminen meni tietyillä osa-alueilla pari napsua eteenpäin. Onnistumiset antoivat joukkueelle uskoa siihen, että pystymme pelaamaan jääkiekkoa hyvällä tasolla. Tärkeintä on kyetä tekemään asioita yhdessä ja nimenomaan joukkueena. Voitot vapauttivat paljon energiaa ja uskon, että saamme niistä virtaa myös tälle viikolle.

Pelicans-JYP Lahden Isku Areenalla tiistaina 2. maaliskuuta alkaen klo 18.30.

 

Antti Hokkanen