Konnekuljetuksen otteluennakko: “Ilmeemme on oltava taisteleva”

Otteluennakon tarjoaa Konnekuljetus.

JYP reissaa liigaviikon alkajaisiksi tiistaina Kuopioon, jossa asettuu vastaan kahdesti tällä viikolla kohdattava KalPa. Paikallisvastustajien kauden aiemmat väännöt ovat olleet luonteeltaan tasaisia yhteenottoja ja samanhenkistä kohtaamista on varmasti jälleen odotettavissa.

– Viimeksi Kuopiossa pelatessamme aloitettiin ottelu väkevästi ja hieman samanlaista starttia odotan myös tälle kerralle, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen paaluttaa kiekkoviikon kärkeen.

KalPa on ollut tämän kauden yhteenotoissa aavistuksen JYPiä edellä (Kuva: Jiri Halttunen).

Liigan kahdeksatta sijaa miehittävä KalPa lähtee kauden neljänteen Järvi-Suomen derbyyn mollivoittoisista asetelmista. Savolaissikermä on joutunyt tyytymään tappioon viidessä aiemmassa ottelussaan, minkä johdosta kuopiolaisjäälle luisteleekin taatusti näyttöhalua täynnä oleva kotijoukkue.

– Vastustaja on hyvin valmennettu ja organisoitu joukkue, joka pelaa tällä hetkellä todella fiksua jääkiekkoa. Annoimme KalPalle viimeksi turhan paljon ohjaksia pelin hallinnan suhteen, mutta nyt meidän pitää parhaamme mukaan pystyä rikkomaan heidän tiiviin viisikkopelin rytmiä, Viitanen toteaa.

“Pelasimme Kuopiossa viimeksi mukiinmenevän ottelun”

Sarjan jumbosijalta sitkeästi pois pyrkivä JYP esiintyi viime viikolla lupauksia herättävästi. Hämeenlinnan Pallokerhosta (7-3) ja Tampereen Ilveksestä (2-1 ja) otetut voitot olivat seurausta hyvistä peliesityksistä, kun sen sijaan kiekkoviikon päättänyt mittelö Tapparaa vastaan ei mennyt jyväskyläläisittäin toivotusti (2-5).

– Saatiin viime viikkoon hyvä lähtö, mutta loppuviikkoa kohti mentäessä esityksemme muuttui laskusuhdanteiseksi. HPK:ta vastaan mentiin maalille ja luotiin tilanteita. Emme olleet pelin ulkokehillä pyörimässä, vaan päästiin pelin sisälle. Ilves-ottelu oli tiukempi vääntö ja vaikka peli aaltoili, niin saatiin käännettyä se itsellemme. Tapparaa vastaan pelattiin hetkittäin hyvin, mutta maksoimme omista pelillisistä virheistä aika kovan hinnan.

Paikallispelit ovat tuttuun tyyliin herättäneet tälläkin kaudella tunteita puolin ja toisin (Kuva: Jiri Halttunen).

KalPa ja JYP ovat mitelleet Pönttövuoren herruudesta tällä kaudella kolmeen otteeseen. Kuopiolaisryhmä vei nimiinsä joukkueiden kaksi ensimmäistä kohtaamista, kun taas jyväskyläläisnippu oli paikallisvastustajaansa etevämpi tasan kaksi viikkoa sitten Kuopiossa käydyssä koitoksessa.

– Pelasimme Kuopiossa viimeksi ihan mukiinmenevän ottelun, josta otimme hienon taisteluvoiton. Ilmeemme on tälläkin kertaa oltava vähintään yhtä taisteleva ja kiekolliseen peliin tulee saada lisää järkevyyttä, Mikko Viitanen päättää.

KalPa-JYP tiistaina 23. maaliskuuta Kuopion Olvi Areenalla alkaen klo 18.30.

 

Antti Hokkanen