Konnekuljetuksen otteluennakko: “Tiedostamme ottelun merkityksen”

Otteluennakon tarjoaa Konnekuljetus.

JYP kiekkoilee liigakauden toiseksi viimeisellä viikolla kaksi vieraskamppailua, joista ensimmäinen mitellään torstaina Mikkelissä. Joukkueiden kauden kuudennessa yhteenotossa on hyvät panokset pelissä, kun molemmat kiekkoniput pyrkivät välttämään sarjan jumbosijan. 

– Tiedostamme ottelun merkityksen molempien joukkueiden sarjasijoitusten kannalta. Se varmasti näyttelee isoa osaa paitsi pelin alussa, niin myös koko ottelussa. Pyrimme siihen, että meillä on heti pelin alusta alkaen hyvä henkinen ja fyysinen lataus, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen toteaa liigaviikon kärkeen.

JYP tavoittelee torstaina kauden neljättä voittoa Jukureista (Kuva: Petri Saarelainen / Liiga).

Jukurit on tällä kaudella päihittänyt JYPin kahteen otteeseen (5-1, 4-2) ja tälläkin kertaa kaukalossa nähtäneen taisteleva mikkeliläisvastustaja. Tiistain liigakierroksella Lappeenrannan SaiPan kukistanut (5-1) Jukurit on tällä hetkellä sarjataulukossa JYPiä edellä ja nykyisistä asetelmista mikkeliläisryhmä haluaa taatusti myös pitää kiinni.

– Pelejä alkaa olla vähän jäljellä, minkä seurauksena haluamme totta kai jättää suuhun hyvän maun vaikeasta kaudesta. Pyritään laittamaan likoon kaikki mitä laitettavissa on.

“Tässä vaiheessa kautta harjoitukset on harjoiteltu”

JYP kiekkoili viime viikolla kaksi ottelua (Lukko, KalPa) ja vaikka molemmat päättyivät tappioihin, niin siitä huolimatta kummassakin kamppailussa pisteille yltänyt hurrikaanilauma esitti kaukalossa ajoittain hyviä otteita. 

– Edellisviikon tulokset antavat uskoa siihen, että pystymme omalla pelillä ainakin hetkittäin haastamaan myös tämän sarjan kärkijoukkueita. Malttia ja kärsivällisyyttä pelaamisessa toki tulisi olla nykyistä enemmän. Pitää uskoa omaan tekemiseen, koska juuri sen turvin olemme pärjänneet myös sarjataulukossa edellä olevia joukkueita vastaan.

Jukureilla on JYPin tavoin vielä panoksia loppukauden peleissä (Kuva: Petri Saarelainen / Liiga).

Jyväskyläläisjoukkueella on tätä kautta jäljellä vielä kolme ottelua. Torstaisen Jukurit-väännön ohella ohjelmassa on vielä lauantain reissupeli Oulun Kärppiä vastaan ja ensi tiistaina kauden päättävä kotitaisto Kouvolan KooKoota vastaan.

– Peleihin valmistautuessa joukkueelle annetaan tietysti vastustajasta sama määrä infoa kuin aiemminkin. Harjoittelulla ei enää suuria muutoksia pelaamiseen tehdä, koska tässä vaiheessa kautta kaikki harjoitukset on jo harjoiteltu. Pyrimme valmennuksessa muilla keinoin pitämään huolen siitä, että joukkueella on riittävästi energiaa peliin lähdettäessä.

Jukurit-JYP torstaina 8. huhtikuuta Mikkelin Ikioma Areenalla alkaen klo 18.30.

 

Antti Hokkanen