JYP ja Jyväskylän urheiluakatemia yhteistyösopimukseen – Talenttitallille asiantuntijatukea

JYP Jyväskylä Oy ja Jyväskylän urheiluakatemia ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka syventää entisestään osapuolien välistä yhteistyötä tulevalla kaudella. Sopimuksen myötä Jyväskylän urheiluakatemia astuu vahvemmin JYP Jyväskylä Oy:n juniorisopimuspelaajista koostuvan Talenttitallin toimintaan mukaan. Talenttitallin vastuuhenkilöinä toimivat tulevalla kaudella JYP Jyväskylä Oy:n urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen ja Jyväskylän urheiluakatemian valmennuskoordinaattori Mikko Palsola. Talenttitallin toimintaa toteutetaan JYP Jyväskylä Oy:n, JYP Juniorit ry:n ja Jyväskylän urheiluakatemian yhteistyöllä. Talenttitallin toimintaa tukee tälläkin kaudella merkittävällä henkilökohtaisella taloudellisella panostuksellaan JYP Jyväskylä Oy:n pitkäaikainen osaomistaja ja seuran hallituksen jäsen Heimo Viinanen.

”JYP ja Jyväskyläläinen jääkiekko ovat itselleni sydämen asioita. Haluan jatkossakin olla omalla panoksellani mukana tukemassa paikallista pelaajapolkua, jotta mahdollistaisimme nuorille pelaajillemme parhaat mahdolliset olosuhteet nousta kansainväliselle huipputasolle. Talenttitallin toiminta on seuran lyhyen ja pitkän aikavälin strategiassa tärkeässä asemassa ja merkittävä lisäpanostus kilpavaiheen junioritoimintaamme JYPissä” kommentoi Heimo Viinanen

”JYPin ja Jyväskylän urheiluakatemian yhteistyösopimus on merkittävä lisäys seuran ja koko Jyvässeudun junioritoiminnan kilpavaiheen pelaajapolulle. Akatemiatoiminnan kautta pystymme tarjoamaan juniorisopimuspelaajillemme valtakunnan parhaita asiantuntijapalveluita, jotka tukevat pelaajan kokonaisvaltaista kehittymistä ihmisenä ja jääkiekkoilijana. Nykypäivän huippu-urheilussa kilpailu kovenee vuosittain ja huipulle pääseminen vaatii urheilijalta tietenkin äärimmäisen kovaa sitoutumista harjoitteluun ja kilpailemiseen, mutta myös enemmissä määrin urheilijalta vaaditaan osaamista arkensa kokonaisuuden hallinnasta – harjoittelun, ravinnon, levon ja koulutuksen yhdistäminen haastavaan arkeen. Tiedän akatemian asiantuntijoiden pystyvän auttamaan pelaajiamme ennen kaikkea kaukalon ja jäähallin ulkopuolisissa asioissa, jotka ovat elintärkeitä pelaajan kehittymisen kannalta” kommentoi sopimusuutista JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen.

“Jääkiekko on yksi Jyväskylän Urheiluakatemian painopistelajeista ja tiiviimpi yhteistyö tukee urheilijoiden ja valmentajien lisäksi myös toimintaamme yhtenä huippu-urheilun kansallisena keskittymänä. Yksi tavoitteistamme on mahdollistaa urheilun ammattilaiseksi kasvamisen polku juniorista aikuisikään ja Talenttitalli-yhteistyön myötä tämä polku on nyt entistä vahvempi” Jyväskylän urheiluakatemiajohtaja Aki Karjalainen kommentoi uutista.

JYPin Talenttitalli otti ensiaskeleensa kesällä 2019 ja tällä hetkellä JYPin liigajoukkueen kesän harjoitteluryhmässä on peräti kuusi (6) pelaajaa alkuperäisestä Talenttitalliryhmästä.

”Omien JYP-kasvattien nouseminen liigajoukkueen mukaan viimeisten kahden vuoden aikana on selkeä osoitus seuran vahvasta panostuksesta omaan juniorityöhönsä. Kansallisen ja kansainvälisen huippukiekon kilpailuvaatimukset nousevat yksilötasolla vuosittain. Meidän pitää pystyä vastaamaan tähän haasteeseen jatkossakin, tarjoamalla pelaajillemme modernia ja pelaajia kehittävää valmennusta, sekä tukea heidän kokonaisvaltaista kehittymistään ihmisinä. Lähitulevaisuuden selkeänä visiona on panostaa enemmän seuran kilpavaiheen juniorityöhön, jotta pystyisimme kasvattamaan tulevinakin vuosina JYPistä ja Jyväskylästä tulevaisuuden tähtiä kansainvälisille pelikentille. Koko Jyvässeudun vahva juniorityö ja pelaajapolku ovat perusta JYPin liigajoukkueen menestymiselle urheilullisesti, sekä taloudellisesti” Viitanen kommentoi.

 

Talenttitallin juniorisopimuspelaajat kaudella 2021-2022

Elias Ruusu, s.2001

Jesse Helander, s.2003

Samuel Mäkinen, s.2003

Elias Valjakka, s.2003

Jere Lassila, s.2004

Valtteri Maurola, s.2004

Niko Minkkinen, s.2004

Valtteri Lehtosaari, s.2005