Markkinointivoimaa JYPin toimistolle

JYP Jyväskylä Oy on palkannut uudeksi markkinointipäällikökseen KTM Severi Allosen, 30 v.

Allonen aloitti tehtävässään tänään 1.12.2021. Aiemmin hän toimi Jyväskylän Aluetaksi ( Jytaksi ) Oy:n markkinointipäällikön tehtävissä.

Allonen tunnetaan urheilupiireissä menestyneenä kilpauimarina. Hänellä on palkintokaapissaan muun muassa 16 henkilökohtaista SM-kultaa sekä yhteensä yli 50 SM-mitalia. Viimeisimpänä saavutuksenaan Severi voitti Suomen kolmanneksi vahvimman miehen tittelin elokuussa järjestetyissä Suomen vahvin mies kilpailuissa.

Severi Allonen valmistui vuonna 2018 Jyväskylän yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi. Hän sai kunniakirjan opiskeluaikanaan ripeästä opiskelusta.

Aloitan tosi innoissani uudessa tehtävässäni ja uskon, että minulla on paljon annettavaa sekä urheilutaustastani että koulutuksestani johtuen. On siistiä päästä mukaan JYP-perheeseen kehittämään seuran markkinointia.” Toteaa Suomen vahvin markkinointipäällikkö.