Otteluraportti KalPa–JYP 3.12.2021

Kuopiossa nähtiin tunnelmaltaan hieman hitaasti lämpeävä ottelu, mutta lopussa todistettiin vauhdikasta jännitysnäytelmää. JYPin 1–2-kavennusosuma 15 minuuttia ennen loppua oli suurin sytyttävä tekijä.

Lisäosumia ei kuitenkaan tullut kovasta yrityksestä huolimatta, joten JYP jäi Kuopiossa pisteittä. Ainoasta jyväskyläläisten maalista vastasi Adam Brodecki.

– Päätöserässä saimme hyvän paineen päälle. Melkein tulimme taas takaa, mutta se ei tällä kertaa onnistunut, Brad Lambert viittaa edelliseen KalPa-peliin.

Shostak loisti, hyökkäyspeli tökki

Ennen peliä JYPin kokoonpanosta kaksi nimeä pomppasivat esille: Joakim Kemell palasi kokoonpanoon noin kuukauden poissaolon jälkeen ja KHL:stä saapunut maalivahti Konstantin Shostak suoritti JYP-debyyttinsä.

Kaksikosta Kemell jäi parrasvalojen ulkopuolelle, mutta Shostak kuului ottelun hahmoihin. Kahden ensimmäisen erän aikana JYPillä oli vaikeuksia saada omaa hyökkäyspeliään käyntiin, ja peli pyöri pitkiä pätkiä hurrikaaniryhmän puolustusalueella.

– Jahtasimme peliä ja olimme perässä. KalPa hallitsi peliä pysymällä hyvin kiekossa, mutta päätöserässä saimme paremmin jalkaa liikkeelle, Lambert miettii.

Näissä pyörityksissä Shostak kuului JYPin parhaisiin. Mukaan mahtui tukku varmoja torjuntoja, mutta myös muutama huippupelastus. Kummassakin päästetyssä maalissa hän jäi melko voimattomaksi.

Päätöserässä JYPin hyökkäyspeli sai uuden vaihteen silmään. Brodeckin kavennus toi uutta terää, mutta kaivattua tasoitusosumaa ei syntynyt.

JYPin seuraava ottelu on huomenna Sportia vastaan. Joukkueet kohtasivat viime viikonloppuna kahdesti ja molemmilla kerroilla ottelun kotijoukkue vei pidemmän korren.

– Sport ei yleensä vieraissa tule ihan niin kovaa päälle kuin KalPa tänään. Veikkaan, että peli on vähän hidastempoisempaa ja maalintekopaikat ovat vähissä, hyökkääjä miettii.

Toimittaja: Jere Korkalainen