Otteluraportti KalPa–JYP 22.03.2022

JYP päätti kautensa tiistaina Kuopiossa paikallispeliin KalPaa vastaan. Tiistai-illan tarina oli melko samankaltainen kuin viime torstaisessa JYPin toiseksi viimeisessä pelissä: voittamalla on mahdollisuus tehdä isoa hallaa vastustajan pudotuspelimahdollisuuksille.

Saavuttamisen tarve näkyikin pitkään kuopilaisten tuskaisena peliotteena, mikä söi parasta terää hyökkäyspelin tehokkuudesta.

Lopulta dramaattisten vaiheiden jälkeen JYP nappasi kauden päätöspelistä voiton lukemin 2–1. Voitto-osumaan johtaneen hyökkäyksen käynnisti ottelun hahmoihin kuulunut Aleksi Salonen.

– Lähtökohta iltaan oli se, että millaisen fiiliksen haluamme toisillemme kaudesta jättää. Toki aina pitää yrittää myös vastustajan tietä vähän hiekottaa, Salonen naurahtaa.

Voitto ei muuttanut JYPin sarjasijoitusta. Kausi 2021–22 päättyi sijalle 13. Kauden loppupuolella otteet olivat todella nousujohteisia, mutta se oli lopulta laiha lohtu.

– Jos rehellisiä ollaan, olo juuri nyt on helpottunut. Kun mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat menneet, lajin luonne hieman muuttuu. Harmittaa tietysti kovasti, kun minunkin ainoa tavoitteeni kauteen oli se, että pelaamme pudotuspelejä, puolustaja myöntää.

Kyttäilyä ja taistelua

KalPa oli läpi pelin kiekollisesti hallitsevampi osapuoli ja painopiste oli pitkiä jaksoja JYPin puolustusalueella. Huippupaikoilla isännät eivät kuitenkaan juhlineet ja Shostak oli harvoissa paikoissa varma.

JYPin pelisuunnitelma näytti rakentuvan tiiviin puolustamisen ja vastahyökkäysten varaan. Avauserässä hurrikaaniryhmällä ei ollut oikeastaan yhtään laadukasta maalipaikkaa, mutta toisessa erässä KalPan riskitasojen nosto vapautti Samuel Valkeejärven kahdesti nokikkain Eero Kilpeläisen kanssa. Näistä 100. liigapeliään pelannut hyökkääjä ei kuitenkaan onnistunut.

Kun vielä toisen erän loppupuolella peliä mentiin 0–0-tilanteessa, oli selvää, että tilanne sataa ilman tulospainetta pelaavan JYPin laariin. Lopulta myös johto-osuma nähtiin, kun Samuel Helenius hakkasi irtokiekon maalinedustalta maaliin ja vei JYPin toiselle erätauolle johtoasemassa.

 

Päätöserässä JYP puolusti sinnikkäästi johtoasemaansa. Nolla näytti kestävän loppuun saakka, mutta kaksi minuuttia ennen pelin loppua Juuso Könönen tasoitti pelin. Tämä ei kuitenkaan ollut viimeinen käänne, vaan Jerry Turkulainen ratkaisi pelin ajassa 58.29. Turkulaisen läpiajo-osumaan komeat esityöt tekivät hyökkäyksen käynnistänyt Aleksi Salonen sekä Braden Christoffer.

– Yllätyin, että kiekko meni maaliin. On laskettu, että joulukuun jälkeen olen ollut jäällä kymmenessä läpiajossa, eikä kukaan ole tehnyt maalia. Vähän tuntunut sellaiselta voodoo-nukelta, ja miettinyt, että hyppään vielä vaikka jäähyaitioon, että läpiajosta maali tulisi, Salonen laukoo.

Toimittaja: Jere Korkalainen
Kuvat: Jiri Halttunen