One more year! Jerry Turkulainen jatkaa hurrikaanipaidassa

JYP on kiinnittänyt tutun pelaajan ensi kauden joukkueeseensa, kun Jerry Turkulainen jatkaa hurrikaanipaidassa. Sopimus kattaa ensi kauden.


Turkulaisen oli määrä suunnata ensi kaudeksi ulkomaille, mutta viimeisten kuukausien aikana uusiutunut markkinatilanne muutti suunnitelmia.

– Rakensimme joukkuetta sen varaan, että Jerry siirtyy ulkomaille. Kevään tapahtumat ovat kuitenkin muuttaneet markkinatilannetta merkittävästi. Jossain vaiheessa aukesi mahdollisuus pitää hänet Jyväskylässä, ja sopimus syntyi aika nopeiden neuvottelun jälkeen. Hän varmasti näkee myös meille rakentuvan vahvan joukkueen, johon Jerry on hyvä palanen, urheilujohtaja Mikko Viitanen kertoo.

– Tunnemme pelaajan läpikotaisin ja toisinpäin. Jerry on näyttänyt pystyvänsä olemaan tulosta tekevä, johtava pelaaja Liigassa. Hänellä on yhä potentiaalia nousta vielä kovemmalle tasolle.

23-vuotias Turkulainen on kiekkoillut JYPin organisaatiossa C-juniori-ikäisestä saakka. Liiga-ympyröihin hyökkääjä murtautui kaudella 2016–17 ja vakiinnutti heti paikkansa edustusjoukkueessa. Kuuden Liiga-kauden aikana pelejä on kertynyt 327 kappaletta, joissa on syntynyt tehot 68+135=203. Turkulainen on voittanut JYPissä Liigan pronssia keväällä 2017 ja CHL-mestaruuden talvella 2018.

– On ilo ja kunnia pukea JYP-paita päälle. Kukaan ei osannut kuvitella, mihin maailma on viimeisten kuukausien aikana mennyt. Matkalla oli moniakin vaihtoehtoja, mutta Jyväskylä on aina ollut minulle erityinen paikka ja niin sanottu koti, pelaaja iloitsee.

– Suunta, mihin rosteri on muovautunut herättää positiivisia fiiliksiä. Uskon, että JYP tulee menemään paljon eteenpäin raskaista vuosista ja JYP pumpataan sinne, minne se kuuluukin.

JYPiin on palannut useita Turkulaiselle tuttuja pelikavereita, joista esimerkiksi Juuso Puustinen ja Robert Rooba ovat hänen vanhoja ketjukavereitaan. Myös tuttujen pelikaverien kanssa pelaaminen innostaa Turkulaista. Kiekkoilijan arjesta on tullut pieni irtiotto, jonka jäljiltä hän odottaa innolla jo alkavaa kautta.

– Olen katsonut MM-kisoja, enkä ole ollut mukana joukkueessa tai käynyt jäällä, joten kädet kyllä syyhyävät. Eiköhän laiteta homma rokkaamaan ja nähdään hallilla, kun kausi taas käynnistyy, mies viestittää faneille.

Jerry Turkulaisen kummiyrityksenä jatkaa edellisten vuosien tapaan Skydda.

Sopimustilanne 30.5.2022

Maalivahdit
Eetu Laurikainen 2023
Topias Leinonen 2023
Niko Parkkinen 2023

Puolustajat
Valtteri Kakkonen 2023
Jan Scotka 2023
Niko Seppälä 2023
Jesper Lindgren 2023
Eetu Peltola 2024
Aleksi Malinen 2024
Tobias Winberg 2024
Ville Ottavainen 2024
Niko Minkkinen 2025
Valtteri Koskela 2025

Hyökkääjät
Braden Christoffer 2023
Kyle Platzer 2023
Reid Gardiner 2023
Anton Stråka 2023
Samuel Valkeejärvi 2023
Jerry Turkulainen 2023
Rasmus Heljanko 2024
Joakim Kemell 2024
Robert Rooba 2024
Samuel Salonen 2024
Patrik Siikanen 2024
Santeri Koskela 2025
Juuso Puustinen 2025
Severi Lahtinen 2025
Aaro Vidgren 2025
Mikko Petman 2025
Riku Tohila 2025
Jere Lassila 2025
Mikko Perttu 2026