Josh Teves vahvistaa JYPin puolustuspäätä

JYP on tehnyt yksivuotisen sopimuksen kanadalaispuolustaja Josh Tevesin kanssa. 27-vuotias peluri saapui Suomeen tänään keskiviikkona ja liittyy välittömästi JYPin vahvuuteen.

Teves on pelannut tähän mennessä koko uransa Pohjois-Amerikan eri sarjoissa. Yliopistosarja NCAA:n kautta matka kävi Vancouver Canucksin organisaatioon. Tilille on kertynyt yksi ottelu NHL:ssä ja 124 AHL-peliä, joissa on syntynyt 27 tehopistettä.

– Josh on hyvin liikkuva puolustaja, jolla on kykyjä kiekolliseen pelaamiseen. Hän ei ole kuitenkaan vain hyökkäävä puolustaja, vaan pelaa vahvaa viisi vastaan viisi-peliä, joten odotamme hänestä käyttökelpoista pelaajaa joukkueeseemme, urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen sanoo.

– Olemme koko ajan miettineet, miten vahvistamme joukkuetta ja painopiste on nyt ollut puolustuspäässä. Jesperin (Lindgren) lähtö kiihdytti prosessia, ja Tevesin nimen tultua esiin etenimme nopeasti sopimuksen tekoon. Näimme hänet meille sopivaksi pelaajaksi myös kaukalon ulkopuolella.

Kiekkoilija ei ole aiemmin käynyt Suomessa, mutta odottaa tulevaa kautta innolla.

– Olen kahden suunnan pelaaja. Tykkään tukea hyökkäyksiä, mutta pelata myös vahvaa puolustuspeliä. Olen kuullut kaupungista ja organisaatiosta paljon hyvää, ja odotan innolla joukkueeseen liittymistä sekä menestymistä JYPin kanssa.

Sopimustilanne 31.8.2022

Maalivahdit
Eetu Laurikainen 2023
Topias Leinonen 2023
Niko Parkkinen 2023

Puolustajat
Josh Teves 2023
Sami Niku 2023
Valtteri Kakkonen 2023
Niko Seppälä 2023
Eetu Peltola 2024
Aleksi Malinen 2024
Tobias Winberg 2024
Ville Ottavainen 2024
Niko Minkkinen 2025
Valtteri Koskela 2025

Hyökkääjät
Braden Christoffer 2023
Kyle Platzer 2023
Geoff Platt 2023
Reid Gardiner 2023
Anton Stråka 2023
Samuel Valkeejärvi 2023
Jerry Turkulainen 2023
Rasmus Heljanko 2024
Joakim Kemell 2024
Robert Rooba 2024
Samuel Salonen 2024
Patrik Siikanen 2024
Santeri Koskela 2025
Juuso Puustinen 2025
Severi Lahtinen 2025
Aaro Vidgren 2025
Mikko Petman 2025
Riku Tohila 2025
Jere Lassila 2025
Mikko Perttu 2026

Toimittaja: Jere Korkalainen
Kuva: Jiri Halttunen