Konnekuljetuksen otteluennakko: Kuuden pisteen koitos viikon kärkeen

JYPin uusi viikko käynnistyy keskiviikkoisella vierailulla Helsinkiin. Kyseessä on legendaarinen kuuden pisteen peli, kun molemmat joukkueet mielivät takaisin pudotuspelipaikoille.

Viikko muutenkin kuvastaa hyvin JYPin tilannetta. Vastaan asettuu myös sarjan kärki Lukko, mutta pisteitä on otettava vastustajista riippumatta.

– Kovat on haasteet tällä viikolla. Arkitoiminta on sitä tukevaa, että peli on kunnossa. Kun saamme määrätynlaisen yksilön rohkeuden näkymään jäällä, hyvää voi odottaa, Ville Nieminen sanoo.

HIFK on tällä hetkellä sijalla 11 kaksi pistettä JYPiä enemmän keränneenä. Matkaa sillä on kymmenenteen sijaan yksi piste, kun taas hurrikaaninuttujen ero pudotuspelipaikalle on kolme pistettä. Helsinkiläisten kurssi osoittaa ylöspäin, sillä joukkue on viiden ottelun pisteputkessa ja viimeisimpänä kaatui sarjan kärkikahinoihin kuuluva Pelicans. Kantaviin voimiin kuuluu kultakypärää kantava JYP-kasvatti Julius Nättinen.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Molemmat ottelut ovat päättyneet kotivoittoihin.

– HIFK on riistoihin pyrkivä joukkue, joka on parantanut peliään. Heidän pelaamisensa on selkiytynyt viimeisen kuukauden aikana, Nieminen kuvailee.

Kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia, kun Braden Christoffer kärsii pelikieltoa. Patrik Siikanen siirtyy keskushyökkääjän paikalle ja Samuel Salonen nousee takaisin kokoonpanoon.

HIFK–JYP käynnistyy Helsingissä kello 18.30. Mikäli et pääse paikalle, voit seurata ottelua CMoresta tai kuunnella otteluselostuksen ennakko- ja jälkipeleineen Radio Keskisuomalaisesta kello 17.30 alkaen.

Toimittaja: Jere Korkalainen