Konnekuljetuksen otteluennakko: Nousukuntoinen Kärpät viikon ensimmäisenä haasteena

JYPin uusi Liiga-viikko starttaa Oulusta. Joukkue matkusti pohjoiseen jo eilen tiistaina ja on sitä kautta saanut tänään keskiviikkona hyvän valmistautumispäivän tulevaan kärppäkoitokseen.

– Aamutreeni perussapluunalla on takana, ja lounaan kautta pidämme vielä palaverin, jossa käymme muutamia asioita läpi. Edessä on taas iso viikko, ja joukkueeseen on yritetty saada määrätynlaista rohkeutta, Ville Nieminen sanoo.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen Oulussa oli yksi tämän kauden erikoisimmista peleistä, kun JYP nappasi jatkoaikavoiton lukemin 7–6. Sen jälkeen joukkueet ovat kohdanneet kahdesti Jyväskylässä ja molemmat nappasivat yhdet voitot.

Kärpät kuului ennen kauden alkua suurimpiin mestarisuosikkeihin, mutta otteet ovat olleet hieman takeltelevia. Viime viikkoina oululaiset ovat kuitenkin olleet nousujohteisessa vireessä, kun viidestä edellisestä ottelusta on kasassa neljä kolmen pisteen voittoa, mukaanlukien voitot sarjan kahdesta kärkijoukkueesta Tapparasta ja Lukosta. Voittojen myötä Kärpät lähtee tähän viikkoon sarjataulukon sijalta kuusi.

– Kärpät on parantanut peliään. Voimme odottaa heidän tulevan kovaa alkuun. He ovat nopeuttaneet pelaamistaan ja karvaavat ahnaammin kuin aiemmin, “Nemo” kuvailee.

JYP tekee kokoonpanoonsa pienet muutokset lauantaihin verrattuna. Rasmus Heljanko nousee nelosketjuun ja seitsemänneksi puolustajaksi palaa Aleksi Malinen.

Ottelu Oulussa alkaa kello 18.30. Voit seurata ottelua CMoresta tai kuunnella otteluselostuksen ennakko- ja jälkipeleineen Radio Keskisuomalaisesta.

Toimittaja: Jere Korkalainen