Konnekuljetuksen otteluennakko: ”Tulossa on hieno kiekkoilta”

JYP lähtee kauden toiseen Liiga-viikkoon kotoisissa tunnelmissa. Tällä viikolla ohjelmassa on vain kaksi kotiottelua, kun tänään keskiviikkona vastassa on Tappara ja lauantaina KooKoo.

– Kaikki alkukauden joukkueet ovat pelitavallisesti samanlaisia, joten olemme henkisesti, fyysisesti ja pelitavallisesti valmiita vastaamaan Tapparalle, Ville Nieminen hekumoi.

JYPin kausi starttasi viime viikolla kahdella jatkoaikaottelulla. TPS kävi ryöväämässä kaksi pistettä Hippokselta, mutta lauantaina oli hurrikaaniryhmän vuoro hakea lisäpiste Mikkelistä. Reid Gardiner ja Severi Lahtinen löysivät jo viime kaudella nähtyä kemiaansa iskemällä kolme pistettä mieheen. JYP onkin tarjonnut vauhdikasta jääkiekkoa, josta ei vauhtia ja näyttäviä hetkiä ole puuttunut.

– Isossa kuvassa olemme oikeilla raiteilla. Pieniä juttuja tuunaamalla saamme tuunattua vielä isompaa virtaa pohjalle, “Nemo” sanelee.

Tappara siirtyi täksi kaudeksi uuteen komentoon, kun ruotsalainen Rikard Grönborg saapui päävalmentajaksi. Alku Liigassa on ollut vakuuttava, kun sekä viime kauden finaalivastustaja Pelicans että yksi suurista mestarisuosikeista HIFK taipui viime viikolla Nokia Arenalla. Myös kirvesrintojen riveistä löytyy kaksi kolmen pisteen miestä; uusi hankinta Carter Camper sekä uusvanha tapparalainen Otto Leskinen.

– Jos Tappara ei enää seiso trapissa, on kuva hieman erilainen. Muuten se on aika samantyylinen kuin aiemminkin. Tätä ottelua on odotettu vesi kielellä, tulossa on hieno jääkiekkoilta, Nieminen summaa.

Kokoonpanopuolella nähdään hieman muutoksia, kun Eetu Peltola ja Rasmus Heljanko putoavat pois. Tilalle nousevat Liiga-debyyttinsä tekevä Miks Tumanovs sekä harjoituskaudella tykkivireessä ollut Patrik Siikanen.

Katso ohessa olevalta videolta myös “Seven” ajatuksia kauden alusta. Pääset myös tutustumaan hänen pelipäivän rutiineihinsa tarkemmin.

Hippoksen kiekkospektaakkeli potkaistaan käyntiin kello 18.30. Tule todistamaan “Seven” taikatemppuja, uudistunutta Tapparaa sekä tietysti osaksi Hippoksen hornankattilan tunnelmaa. Lippukaupoille pääset tästä.