Harjoituskausi päätökseen uudistuneella Hippoksella – “Nähdään nälkäinen JYP”

Harjoituskauden viimeisessä ottelussa JYP kohtaa Vaasan Sportin Hippoksella torstaina 4. syyskuuta klo 18.30 alkaen.

Otteluennakko JYP-Sport

Pitkä harjoituskausi saa arvoisensa päätöksen, kun JYP palaa pitkän tauon jälkeen kotiluolaansa Hippokselle. Viime viikolla Suolahdessa hurrikaanipaitoja oli kannustamassa loppuunmyyty Äänekosken jäähalli.

– Olis kyllä hienoa, jos porukkaa tulisi hallille jo tähän otteluun. Yritetään saada jalkeille lähes se joukkue, joka aloittaa kauden. Tässä on ollut vähän kokeiluja harjoituskaudella, päävalmentaja Petri Matikainen avaa.

Kuudesta harjoitusottelusta JYP on voittanut puolet. Viime viikolla KooKoota vastaan hurrikaaniryhmä pelasi kaksi hyvin erilaista peliä. Suolahdessa JYP murskasi kouvolalaiset maalein 5–0, mutta vieraskentällä KooKoo johti ottelua kahden erän jälkeen neljällä maalilla. JYP sai kuitenkin jälkimmäisellekin ottelulle positiivisen lopun, kun ilman maalivahtia pelatessa hurrikaanit kipusivat aina maalin päähän.

Tuoreille hankinnoille tämän päivän ottelu on ensimmäinen Hippoksella hurrikaanipaidassa. Paluumuuttaja Sami Vatanen on edellisen kerran nähty Jyväskylässä yli 13 vuotta sitten.

– Innolla odotan, päästään myös Liiga-kausi avaamaan parilla kotiottelulla. Kyllä me nähdään nälkäinen JYP. Ollaan aika paljon luisteltu niin varmasti yritetään hakea vauhdin kautta peliä. Laitetaan jalkaa liikkeelle ja tehdään hommia, Vatanen ennakoi.

Uusista JYP-kasvoista Leevi Tukiainen on virittäytynyt kovimpaan tuloskuntoon. Lahdesta Jyväskylään siirtynyt Tukiainen on viidessä ottelussa kirjauttanut komeat tehot 1+4=5. Ainoastaan hänen tutkaparinaan operoivalla Jere Lassilalla on kasassa enemmän tehopisteitä (3+3).

– Suosittelen tänään tulemaan paikalle. Se on meille iso asia, että saadaan halliin meteliä ja meininkiä. Se auttaa meitä paljon, Vatanen jatkaa.

Tavoitteena revanssi

Harjoituskauden haastavimman ottelun JYP on pelannut juurikin tulevaa vastustajaa Sportia vastaan. Elokuun puolivälin tienoilla käyty taisto päättyi vaasalaisten murskaavaan 8–2-kotivoittoon. Sport on viidestä harjoitusottelustaan napannut kaksi voittoa.

Sport koki viime kauden jälkeen kovan menetyksen, kun huippupuolustaja Atro Leppänen solmi NHL-sopimuksen. Tilalle hankittu paluumuuttaja Miika Koivisto on kuitenkin onnistunut harjoituskaudella täyttämään Leppäsen jättämät saappaat kelpo tavalla. Kokenut puolustaja on kirjauttanut seitsemässä ottelussa kuusi syöttöpistettä.

JYP–Sport LähiTapiola Areenalla to 4.9. klo 18.30 alkaen.

Liput otteluun: https://jyp.tmtickets.fi/

Toimittaja: Elias Jolanki