JYP kohtaa Lappeenrannan SaiPan Kisapuistossa perjantaina 17. lokakuuta klo 18.30 alkaen.

JYPin kahden ottelun viikonloppu käynnistyy sarjan kuuminta joukkuetta eli SaiPaa vastaan. Hieman hapuilevan alun jälkeen viime kauden hopeamitalistit ovat virittäytyneet pitkään voittoputkeen.
– Tiukka peli tiedossa, taitaa kuuden ottelun voittoputkessa SaiPa porskuttaa. Vähän näyttää sille, että jatkavat siitä viime kaudesta eli kova peli on tiedossa, Teemu Väyrynen ennakoi.
Hurrikaaniryhmällä on alla tärkeä kotivoitto Turun Palloseurasta. Sitä ennen JYP taipui vieraskentällä Oulun Kärpille ja Rauman Lukolle. Ylipäätään vieraissa hurrikaaneilla on ollut haastavaa, sillä kuudesta vierasmatsista neljä on päättynyt tappioon. Kotona sen sijaan JYP on voittanut kaikki kuusi peliään.
Viime viikolla ykkösvitjaan Alexander Truen ja Juuso Puustisen vierelle nostettu Väyrynen on päässyt hyvin sisään uuteen joukkueeseen.
– Koko ajan paremmin mennyt, ollut positiivinen käyrä pelaamisessa. Tuntuukin paremmalta koko ajan ja saa sitä kautta itseluottamusta. Sitten kun tossa kuningas Puustisen kanssa pääsee jyskyttämään eteenpäin, niin mikäs sen hienompaa, viime kaudella Ruotsissa kiekkoillut Väyrynen toteaa.
Eniten maaleja (47) Liigassa tehneet hurrikaanit värittävät tällä hetkellä upeasti tehotilastoja. JYPin kakkoskentän muodostaneet Leevi Tukiainen (12+3), Jere Lassila (5+12) ja Santeri Huovila (0+15) ovat edelleen neljän parhaan pistemiehen joukossa. Tukiainen johtaa Liigan maalipörssiä, Huovila syöttöpörssiä ja Lassila pistepörssiä.
Tehokkuus on heijastunut myös JYPin ylivoimaan, joka on viikkoon lähdettäessä sarjan parasta (37,50%).
Sensaatio SaiPa
Kiekkolegenda Raimo Helmisen valmentama SaiPa eteni viime kaudella sensaatiomaisesti Liiga-finaaleihin asti. Hopeakauden joukkueen runko on pysynyt suhteellisen samanlaisena,
mutta lähtijöitäkin on riittänyt. Muun muassa isossa roolissa pelanneet Ville ja Mikko Petman siirtyivät Tshekin pääsarjaan.
JYPiä kuuden vuoden ajan edustanut Patrik Siikanen hyppäsi Lappeenrantaan paikkaamaan lähtijöitä. Siikasen aloitus keltapaidoissa on ollut huima, sillä hän on SaiPan kultakypärä 13 (5+8) pisteellä. Vasemmalta laukova hyökkääjä on jäänyt vain yhdessä ottelussa ilman tehopistettä.
Siikasen ohella kanadalaishankinta Maxime Fortier on aloittanut SaiPa-uran vahvasti. Fortier on kirjauttanut 13 ottelussa tehot 5+7=12. Uusina niminä SaiPaan liittyivät myösmuun muassa Euroopan kentiltä runsaasti kokemusta omaavat hyökkääjä Miikka Salomäki ja puolustaja Teemu Kivihalme.
Äärimmäisen tasaisessa Liigassa SaiPa on tällä hetkellä kolmantena, vain yhden pisteen JYPiä perässä. Hurrikaaniryhmä on jaetulla kärkipaikalla yhdessä Ässien kanssa 24 pisteellä.
SaiPa–JYP Kisapuiston jäähallissa 17.10. klo 18.30 alkaen.
Ottelua voi seurata MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta.
Loukkaantumistilanne (16.10)
Eronen 3-4 viikkoa
Korjus day by day
Liikonen 3 kuukautta
Huttu 3-4 viikkoa
Toimittaja: Elias Jolanki