JYP isännöi Kiekko-Espoota LähiTapiola Areenalla 25. lokakuuta klo 17 alkaen.

Viime viikolla JYP pelasi kaksi tasaista kamppailua, joista kummastakin lopputuloksena oli jatkoaikavoitto. Ennen perjantain kierrosta sarjakakkosena porskuttava JYP on parhaillaan kolmen ottelun voittoputkessa ja seitsemän ottelun kotivoittoputkessa.
Kuluva viikko on hurrikaaniryhmälle erikoinen, sillä otteluita on ainoastaan yksi. Edellisestä pelistä on ehtinyt kulua aikaa lähes viikko, joten joukkueessa pitkän tauko on käytetty harjoitteluun ja lepoon.
– Alkuviikko treenattiin ja sitten pidettiin tossa keskellä viikkoa yksi välipäivä. Nyt sitten taas (perjantaina) sorvin ääressä. Kyllähän tää yhden pelin viikko on tällainen, että joutuu odottamaan sitä peliä. Mutta kyllä tänään oli harjoituksissa sellainen tempo, että joukkueen pitäisi olla valmiina huomenna, Pekka Jormakka kertoo.
Alkukaudella tehottomuuden kanssa kipuillut Jormakka pelasi viime viikolla vahvat kaksi ottelua avattuaan kauden maali- ja pistetilinsä. Perjantaina Lappeenrannassa Jormakka tarjoili syötön voittomaaliin ja lauantaina Hippoksella Jore iski Sportin reppuun ottelun avausmaalin.
Edellisotteluissa Jormakka on viilettänyt samassa kentässä Mikko Pertun ja Aaro Vidgrenin kanssa.
– Hyvältä on tuntunut ja nyt ollaan saatu treenatakin vähän enemmän yhdessä. Meillä on ihan hyvä kenttä siinä. Vide on vähän enemmän semmoinen hyökkääjä, joka ajaa maalille ja Pera on enemmän klassinen sentteri. Sit minä yritän tulla siinä kokemuksella mukana, Jormakka avaa.
Lauantaina JYPin kultakypärää kantaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella Santeri Huovila, joka on viikonloppuun lähdettäessä Liigan piste- ja syöttöpörssin kärjessä tehoin 1+18=19.
Kaudella 2024–25 tulokkaiden pistepörssin voittanut Huovila oli viime kauden päätteeksi hurrikaaniryhmän paras pistemies.
Vieraita Espoosta
K-Espoolla ei ole allaan viikon huilia, sillä joukkue isännöi perjantaina paikallisottelussa Helsingin IFK:ta. Tätä kirjoittaessa Jyrki Ahon suojatit ovat sarjassa seitsemäntenä 25 pisteellä.
JYPin tavoin espoolaiset nappasivat viime viikon kahdesta matsistaan neljä pistettä. K-Espoo kaatoi kahdesti kestomenestyjä Tampereen Tapparan, kerran kotona ja kerran vieraissa.
– Tulee kova joukkue vastaan. Ei välttämättä kaikista kirkkaimpia tähtiä joukkueessa, mutta siellä on työmiehiä, jotka paiskivat yhdessä hommia. Pakko antaa Palokan miehelle Jykälle pientä posia, kun on laittanut homman rokkaamaan hyvin. Mutta kyllä JYPikin on kovassa vedossa, Jormakka huomauttaa.
Alkukauden tehokkain espoolaispelaaja on ollut kokenut Tomi Sallinen, joka on ylittänyt jo tässä vaiheessa viime kauden pistemääräänsä. Ennen perjantaita 36-vuotias hyökkääjä on nakutellut 15 ottelussa 13 (8+5) tehopistettä. Huippuvireessä on ollut myös puolustaja Kasper Kulonummi, joka on tällä hetkellä puolustajien pistepörssissä viidentenä tehoin 3+8=11.
Kauden aikaisemmassa kohtaamisessa K-Espoo oli tyly isäntä voittaen JYPin kotikentällään maalein 7–3.
Lauantai Live- tapahtuma luo tunnelmaa hallille – ole ajoissa paikalla ja varaa aikaa kalenterista myös ottelun jälkeen!
LähiTapiola Areenan ovet aukeavat lauantaina jo klo 15:30. Areenalla nähdään ennen ottelua, ottelun aikana ja ottelun jälkeen upouusi Lauantai Live-tapahtuma.
Lauantai Live polkaistaan rytinällä käyntiin klo 15:45, kun livelavalla nähdään JYPin päävalmentaja Petri Matikainen. Ennen ottelua ennakoidaan illan ottelua myös Kiekko-Espoon päävalmentaja Jyrki Ahon kanssa, sekä keskustellaan yleisesti Liigasta JYP-legenda Mikko Luoman kanssa.
Katso tarkempi tapahtumainfo osoitteesta: https://www.jypliiga.fi/2025/10/lauantai-live-tapahtuma-jyp-kiekko-espoo-25-10-lahitapiola-areenalla/
JYP–Kiekko-Espoo LähiTapiola Areenalla 25.10. klo 17 alkaen.
Otteluisäntä: AIL Liikennemainos
Liput otteluun: https://jyp.tmtickets.fi/
Toimittaja: Elias Jolanki