Hurrikaaniryhmällä on tällä viikolla poikkeuksellisesti vain yksi ottelu, joka pelataan perjantaina 21. marraskuuta LähiTapiola Areenalla Rauman Lukkoa vastaan.

Sarjakakkonen JYP liitää parhaillaan yhdeksän ottelun pisteputkessa ja on Liigan kuntopuntarin kärjessä. Edellisestä yhdeksästä pelistään hurrikaanit ovat voittaneet kahdeksan, ainoa tappio tuli voittolaukauskilpailussa Kärppiä vastaan. Viime viikolla JYP kasvatti pistepottiaan kuudella, kun KalPa kaatui jännittävissä Järvi-Suomen derbyissä kahdesti.
– Hienosti on mennyt, vaikka on tullut vaikeitakin hetkiä peleissä. Silti ollaan annettu mennä ja oltu sitkeitä, siten on pisteitäkin tullut, maalitykki Valtteri Ojantakanen avaa.
Ojantakanen korostaa myös valmennuksen merkitystä joukkueen vahvan tekemisen taustalla.
– Ne (valmentajat) ovat tuoneet ihan kaikkea. Olen tykännyt todella paljon. Ollaan painotettu paljon esimerkiksi luistelua ja sitä, että pelataan yhdessä. Ne ovat näkyneet pelissä.
Syyskaudella JYP on ollut vahvimmillaan hyökkäyspäässä. Hurrikaaniryhmä on paukuttanut 20 otteluun peräti 82 maalia, joka on eniten koko sarjassa. Nykytahdilla JYP olisi rikkomassa jopa HIFK:n kaudella 1979–80 tehdyn yhden kauden maaliennätyksen (238).
Poikkeuksellinen on myös Liigan maalipörssi, jossa JYPin Leevi Tukiainen (18 maalia) ja Ojantakanen (15) ovat kaksois johdossa. Ojantakasen mukaan onnistumiset ovat syntyneet joukkuekavereiden ansiosta.
– Äijien hyvistä syötöistä maalit tulee, nehän ne paikat tekee.
Perjantaina JYPin kultakypärä vaihtaa osoitettaan pitkästä aikaa, kun Santeri Huovila on loukkaantumisen vuoksi sivussa useita viikkoja. Kultakypärän päähänsä laittaa Tukiainen tehoilla 18+8=26.
Rauman Lukko
Raumalaiset avasivat viikkonsa keskiviikkona CHL:n neljännesvälierän toisella osaottelulla norjalaista Storhamaria vastaan. Raumalla pelattu ottelu päättyi Lukon 5–2-voittoon ja joukkue eteni puolivälieriin yhteismaalein 8–4. Viime viikolla Liigassa toisena keikkuva Lukko nappasi täydet kuusi pistettä kaadettuaan SaiPan sekä Jukurit.
Nimekkään raumalaisnipun pistekärkenä häärii JYPistäkin tuttu Mikael Ruohomaa, joka on kaikki kilpailut mukaan laskettuna hurjassa yhdeksän ottelun pisteputkessa. Tehoja keskushyökkääjä on kirjauttanut 21 ottelussa 22 (9+13).Ruohomaan takana on ollut hieman hiljaisempaa, sillä seuraavina pistetilastossa tulevat kanadalaishyökkääjä Alex Beaucage ja ruotsalaispakki Jacob Stenqvist (5+6).
Pitkän ulkomaankiertueelta palannut Antti Raanta on aloittanut kautensa kasvattajaseurassaan vakuuttavasti. Yhdeksässä ottelussa Raannan torjuntaprosentti on 91,35, joka on Liigan kolmanneksi kovin.
Kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen päättyi Lukon 4–2-kotivoittoon lokakuun alkupuolella. Kyseisen kamppailun jälkeen JYP ei ole hävinnyt otteluakaan varsinaisella peliajalla.
Edellisotteluiden tapaan perjantain Lukko-pelin lipunmyynti on käynyt vilkkaana. Varmista paikkasi nopeasti osoitteessa https://jyp.tmtickets.fi/.
– Kyllähän fanit antaa energiaa koko joukkueelle. On se ihan eri pelata, kun on täysi halli, Ojantakanen toteaa.
Loukkaantumistilanne (20.11.)
Juuso Puustinen 1-2 viikkoa
Elias Huttu 2-3 viikkoa
Valtteri Aliranta 4-5 viikkoa
Santeri Huovila 10-12 viikkoa
Väinö Liikonen (määrittelemätön)
JYP–Lukko LähiTapiola Areenalla perjantaina 21.11. klo 18.30 alkaen.
Toimittaja: Elias Jolanki
Osta lippusi peliin tästä!