JYP isännöi kärkikamppailussa Lukkoa!

JYP isännöi Rauman Lukkoa LähiTapiola Areenalla tiistaina 26. tammikuuta klo 18.30 alkaen.

Otteluennakko JYP-Lukko

Noin puolentoista viikon tauon jälkeen JYP palaa LähiTapiola Areenalle. Kolmen ottelun viikko käynnistyy Lukkoa vastaan, jonka lisäksi luvassa on kotiottelu TPS:ää vastaan sekä vierasreissu Vaasaan.

– Kiva päästä kotiyleisön eteen pelaamaan heti alkuviikosta. Ei tarvitse enempää treenata kuin tänään, kapteeni Jere Lassila naurahti maanantain treenien jälkeen.

Viime viikolla JYP keräsi kolmesta ottelustaan kuusi pistettä. Vaikka voittoputki katkesikin lauantaina Kuopiossa, liitää JYP edelleen neljän pelin pisteputkessa.

Kuopion reissun ikävin uutinen oli maalipörssin kärjen Leevi Tukiaisen epäonninen loukkaantuminen. Tukiaisen poissaolo vaikuttaa suoraan muun muassa Lassilan peliin, sillä kaksikko on pelannut samassa hyökkäysvitjassa suurimman osan kaudesta.

– Yritän vaan keskittyä omaan tekemiseen ja tehdä muista parempia pelaajia. Aina tulee loukkaantumisia ja muita poissaoloja, jolloin ketjuja sekoitetaan. Pitää vaan sopeutua siihen mahdollisimman hyvin ja tähän asti olen siinä mielestäni onnistunut, Lassila totesi.

Lassila pukee tiistaina Lukkoa vastaan kultaisen kypärän päähänsä. JYP-kapteeni pelaa uransa tehokkainta kautta, kun pisteitä on tällä hetkellä kasassa jo 43 (12+31) kappaletta.

Liigassa kolmantena majailevaa JYPiä vain pisteen perässä oleva Lukko on ollut viime aikoina alavireinen. Viime viikolla Lukko taipui peräkkäisinä iltoina paikallisvastustajalleen Ässille ja raumalaisten tappioputki venyi neljän ottelun mittaiseksi.

– Lukko on tosi hyvä porukka. Pelaa vahvaa kamppailu kiekkoa, aikuisia miehiä joukkue täynnä. Aina joutuu jokaisesta sentistä vääntämään, niin varmasti tulee kova matsi, Lassila ennakoi.

Tähän mennessä joukkueet ovat kohdanneet kahdesti. Kumpikin kamppailuista on päättynyt niukkoihin kotivoittoihin.

Nimekkään raumalaisnipun paras pistemies on JYPissäkin aikoinaan kiekkoillut Mikael Ruohomaa tehoin 13+31=44. Joukkueen sisäisen maalipörssin kärjessä keikkuu kanadalaishyökkääjä Alex Beaucage 19 täysosumalla.

Leevi Tukiainen sivussa toistaiseksi

JYPin hyökkääjä Leevi Tukiainen loukkaantui JYPin edellisessä ottelussa KalPaa vastaan. Vamma pitää Tukiaisen sivussa otteluista toistaiseksi. Tukiaisen vammaa on tutkittu maanantaina ja saadun tiedon mukaan vamma ei vaadi leikkaushoitoa.

JYPin sairastuvalla Tukiaisen ohella ovat:
Santeri Huovila 2–3 viikkoa
Julius Korjus 1–2 viikkoa

JYP–Lukko LähiTapiola Areenalla tiistaina 27. tammikuuta klo 18.30 alkaen.

Liput otteluun: https://jyp.tmtickets.fi/

Toimittaja: Elias Jolanki

Osta lippusi peliin tästä!