JYP isännöi LähiTapiola Areenalla Lahden Pelicansia 1. kierroksen kolmannessa ottelussa maanantaina 23. maaliskuuta klo 18.30 alkaen.

JYP on pakkovoiton edessä maanantaina, jotta playoffs-kevät ei pääty ennenaikaisesti. Pelicans johtaa playoffsien 1. kierroksen ottelusarjaa voitoin 2–0, kun jatkoonpääsyyn vaaditaan kolme voittoa.
Kummassakin aiemmassa kamppailussa JYPillä on ollut omat paikkansa kääntää peli edukseen, mutta tiukoilla hetkillä Pelicans on ollut joukkueista vahvempi.
– Vielä on oppimista, millaista se playoffs-pelaaminen on. Yritetään kuitenkin oppia, Petri Matikainen tokaisi lauantain ottelun jälkeen.
Tappioista huolimatta JYP on ollut sarjassa selvästi aktiivisempi joukkue hyökkäyspäässä. Muun muassa laukaisutilastoissa hurrikaaniryhmä on selvästi edellä, sillä maalia kohti suuntautuneet laukaukset ovat menneet JYPin eduksi peräti 62–29. Tärkeimmät eli maalit Pelicans on kuitenkin vienyt 6–3.
Ylivoimalla JYP on onnistunut maalinteossa kuudesta yrityksestä kerran. Pelicans ei ole iskenyt yv-osumaa kahdella yrityksellä, mutta sen sijaan joukkue on viimeistellyt yhden alivoimamaalin.
Liiga-uransa ensimmäisiä playoffs-pelejä pelaava Roni Jokinen uskoo sarjan kääntyvän JYPille perusasioiden kautta.
– Syödään ne kiekot ja ollaan maalin edessä kovempia. Ei saa antaa mitään turhia lapsuksia, Jokinen totesi.
Ottelusarjan ja Liigan playoffsien tehokkain pelaaja on ollut tähän mennessä Pelicansin Aidan Dudas pistein 1+3=4. Sarjan ainoa kahden maalin mies on lahtelaishyökkääjä Eerik Kolehmainen, joka on osunut maalipuiden väliin kahdesti. JYPistä kahteen tehopisteeseen ovat yltäneet Juuso Puustinen (1+1) ja Otto Mäkinen (0+2).
Maalivahtiosastolla Pelicansin Patrik Bartosak on ollut huimassa vireessä miehen torjuntaprosentin ollessa 95,16. JYPin Oskari Salmiselle playoffsien alku ei ole ollut helppo torjuntaprosentin jäädessä alle 80:n.
Mahdollinen neljäs osaottelu pelataan Lahdessa jo tiistaina 24. maaliskuuta. Viides ottelu käydään tarvittaessa Jyväskylässä torstaina.
JYP–Pelicans LähiTapiola Areenalla 23.3. klo 18.30 alkaen.
Liput otteluun: https://jyp.tmtickets.fi/
Osta lippusi peliin tästä!