Pitkän vieraskiertueen päätteeksi JYP pääsee viimein keskiviikkona 14.10 klo 18:30 avaamaan kautensa kotiotteluiden osalta, kun vastaan asettuu Rauman Lukko.

Kuva: Jiri Halttunen
JYPin vieraskiertue tuli päätökseen 9.10, kun hurrikaaniryhmä kärsi 6–1 tappion Kiekko-Espoolle. Kymmenen ottelun kiertueelta JYP onnistui saalistamaan yhteensä seitsemän voittoa ja kolme tappiota. Sarjataulukossa JYP majailee sijalla 5.
Lukon alkukausi on ollut vaihteleva. Kauden alussa raumalaiset kärsivät kolme tappiota neljästä ottelusta. Tämän jälkeen Lukko on kuitenkin voittanut yhtä peliä lukuunottamatta kaikki ottelunsa. Ainoan tappio Lukko on viimeiseen seitsemään otteluun kärsinyt Porin Ässille.
JYP ja Lukko kohtasivat kertaalleen vieraskiertueen aikana. Tällöin jyväskyläläiset saalistivat puhtaan 0–5 voiton raumalaisista. Lukko on tällä hetkellä Liigan sarjataulukossa sijalla 6, heti JYPin takana.
– Siistiä päästä kotiyleisön eteen pitkästä aikaa. Onhan sitä jo odotettukin, kun on pelattu 10 matsia vieraissa. Lukko on tosi laadukas joukkue, jossa on paljon taitoa. Lukko on vaikean alkukauden jälkeen parantanut peliä tosi paljon ja on tällä hetkellä varmasti yksi sarjan kovimpia jengejä, joten hyvä vastus meille, summasi kapteeni Jere Lassila tulevaa ottelua.
Yksittäisiä lippuja huomiselle on vielä myynnissä! Varmista paikkasi viimeisten joukossa osoitteesta: http://jyp.tmtickets.fi
Toimittaja: Ville Löfgrén