Se on totta – Sami Niku palaa kotiin!

JYP on tehnyt merkittävän kansainvälisen tason pelaajasopimuksen, kun viisi edellistä kautta Pohjois-Amerikassa pelannut Sami Niku palaa seuraan yksivuotisella sopimuksella. 25-vuotias puolustaja on seuran oma kasvatti, joka pelasi Liigassa edellisen kerran kaudella 2016–17.

– Oli monia vaihtoehtoja, mutta lopulta koti on kuitenkin aina koti. Täällä olen pelannut koko ikäni ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöä, joten odotan innolla, että pääsen täällä hommiin, Niku sanoo.

Niku pelasi viiden edellisen kauden aikana 150 AHL- ja 67 NHL-ottelua Winnipeg Jetsin ja Montreal Canadiensin organisaatioissa. Puolustaja sai lentävän lähdön AHL-uralleen, kun hänet valittiin heti ensimmäisellä kaudella sarjan parhaaksi puolustajaksi. AHL:ssä kausien aikana syntyi tehot 24+69 ja NHL-tehot olivat 2+14.

Aika Pohjois-Amerikassa huipentui viime kaudella AHL:n finaaleihin. Niku keräsi 15 ottelun pudotuspelirupeamassa tehopisteet 0+11.

– Meille aukesi mahdollisuus kiinnittää kansainvälisen tason puolustaja, joka on vielä seuran oma kasvatti. AHL:n pudotuspelit olivat osoitus siitä, että Sami on erittäin luotettava pelaaja molempiin suuntiin. Hyvät pelaajat pystyvät olemaan myös taktisesti luovia ja Samille pelaaminen on aina ollut vahvuus. Aina pelataan peliä, mitä peli vaatii ja huippuyksilöt erikoisosaamisellaan ratkovat peliä. Siinäkin mielessä hän on meille tärkeä pelaaja, urheilujohtaja Mikko Viitanen kommentoi.

Liigassa Niku on pelannut 109 ottelua, joissa on syntynyt 39 tehopistettä. Palkintokaapista löytyy SM-pronssi keväältä 2017. Hän oli myös voittamassa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta alkuvuodesta 2016.

– Täällä on kokenut valmennus ja hankinnat ovat olleet hyviä. Minulla ei ole kauhean pitkää taukoa takana, mutta mielellään lähtisi jo uuteen kauteen, Niku toteaa.

Sami Nikun kummiyrityksenä toimii Finse.

Kausikortit 2022-2023: www.jypliiga.fi

Kuvaus ja editointi: Jiri Halttunen

#meollaanJYP