JYP palaa tositoimiin klassisella tapaninpäivän pelillä, kun Kärpät saapuu vieraaksi Hippokselle. Ottelu on hurrikaanipaidoille ensimmäinen reiluun viikkoon, kun edellinen peli oli 16. päivä Mikkelissä.
Kovin pitkää taukoa joukkuetoiminnasta ei kuitenkaan tullut, sillä viime viikolla oli hyvä mahdollisuus harjoitella vielä kovaa.
– Valmistautuminen on alkanut jo eilen iltatreeneillä. Siinä on saatu käynnistelyjää, ja tämän aamun harjoituksen pitää olla napakka, jotta saadaan koneet käyntiin. Tunnetila täytyy saada ylös, jotta peli ei olisi viiveellistä, vaan pystymme reagoimaan nopeasti, Ville Nieminen sanoo.
Myös illan vastustaja Kärppien edellinen ottelu on reilun viikon takaa, kun oululaiset taipuivat Tampereella Tapparalle voittolaukauskisan jälkeen. Kärpät on tällä hetkellä sarjassa kuudentena, kymmenen pistettä sijalla 11 olevaa JYPiä enemmän keränneenä.
Kauden kaksi aiempaa kohtaamista eivät ole jättäneet katsojia kylmäksi, kun syyskuussa JYP haki Raksilasta kaksi pistettä lukemin 7–6 ja kolmisen viikkoa sitten pistejako oli sama, kun hurrikaaniryhmä nousi kahden maalin takaa rinalle ja ohi.
Kokoonpanopuolella nähdään pieniä muutoksia edelliseen peliin verrattuna. Sami Niku on jälleen JYPin mukana maajoukkuekomennuksensa jälkeen ja 20-vuotias Santeri Koskela pelaa kauden ensimmäisen pelinsä Liigassa.
Kuuntele videolta Koskelan ja JYP-kippari Robert Rooban mietteet joulusta ja tulevasta pelistä.
Tule LähiTapiola Areenalle katsomaan, millaisen viihdepläjäyksen nämä joukkueet tällä kertaa tarjoavat. Liput nappaat tuttuun tapaan Ticketmasterista tai hallin ovelta.
Perhepelin yleisöluistelu tänään klo 16-17, jäällä mukana olympiavoittaja Harri Pesonen ja JYPin liigapelaajia.
Illan ottelu JYP-Kärpät käynnistyy klo 18.30.