JYP taisteli lauantai-iltana urhoollisesti pisteistä Porissa, mutta joutui lopulta taipumaan Ässille niukasti 4-5-lukemin. Janne Tavi oli jyväskyläläisten johtohahmoja iskettyään kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen.
Ässät hallitsi avauserää ja osui kahdesti, mutta JYPin maalilla uransa kolmannen liigaottelun pelannut Markus Ruusu piti loistavilla torjunnoillaan vieraat pelissä mukana.
– Ensimmäinen erä oltiin tasan tarkkaan telineissä. Emme ymmärtäneet, minkälaista peliä meidän täytyy pelata Porin vieraskaukalossa. Reagointi oli huonoa, ylihyökättiin ja puolustettiin huonosti. Ensimmäisessä erässä teimme kaikki ne virheet, mitä vieraspelissä ei saisi tehdä, JYP-valmennukseen kuuluva Ari-Pekka Siekkinen kertoi.
– Markus Ruusun loistavalla pelillä pidimme ekan erän lukemat siedettävinä, Siekkinen jatkoi.
Toiseen erään Isomäen kaukaloon luisteli ryhdistäytynyt JYP. Hurrikaaniryhmän ilme oli kaikkea muuta kuin lannistunut – joukkue taisteli, haastoi ja otti pelin täysin haltuunsa. Joonas Nättinen ja Janne Tavi osuivat minuutin sisään heti erän alussa ja siirsivät vierasjoukkueen kuskin paikalle.
– Silloin ymmärrettiin, mikä on homman yskä. Osat vaihtuivat toisinpäin. Yhtä selkeästi toinen erä oli meidän kuin ensimmäinen oli Ässien. Saimme pelistä kiinni ja menimme johtoon, Siekkinen sanoi.
Päätöserässä kiekko pomppi suotuisasti patapaidoille. Isännät menivät 4-3-johtoon Juha Kiilholman ja Ville Korhosen osumilla, mutta JYP punnersi tilanteen vielä tasoihin Antti Suomelan maalilla puolitoista minuuttia ennen täyttä peliaikaa. Pisteet jäivät kuitenkin Poriin, kun Ässien Charles Bertrandin laukaus otti onnekkaan kimmokkeen Juuso Pullin mailasta ja yllätti JYP-vahti Ruusun viimeisellä minuutilla.
– Kolmas eräkin oli meiltä hyvä. Ainoa miinuspuoli oli se, että kaveri teki maalit ainoista paikoistaan. Nekään eivät oikeastaan olleet maalipaikkoja, vaan puolilivahduksia meni sisään. Sen suhteen jäi harmittamaan tulos, Siekkinen totesi.
– Oliko huonoa tuuria vai mitä, mutta joka tapauksessa nämä pisteet eivät olleet meille tarkoitettuja, “Kenkä” summasi.
Päätöserässä nähtiin JYPin kannalta pelottava tilanne, kun joukkueen toisen maalin iskenyt Joonas Nättinen joutui jättämään kaukalon. Nättinen sai Ässä-pelaajan luistimesta haavan käsivarteensa eikä enää palannut jäälle.
– Nättinen meni sairaalaan. En tiedä vielä tarkemmin hänen tilanteestaan, mutta käsittääkseni se ei ole mitenkään vakava, Siekkinen valotti.
Hurrikaanikausi jatkuu tiistaina 18. lokakuuta kotiottelulla Rauman Lukkoa vastaan. Liput taisteluun voit käydä ostamassa TÄÄLTÄ.