JYP taipui KalPalle ratkaisevassa seitsemännessä välierässä lauantaina Kuopiossa. Kilpipaidat löivät Hurrikaanin tyylipuhtaasti maalein 5-1. KalPa siis jatkoon otteluvoitoin 4-3.
JYPin maalintekopeli ei ollut torstain voittopelin tasolla Kuopiossa. Muutamat hukatut paikat söivät eväät nousta taisteluun voitosta.
Tommi Jokinen vei avauserän ensiminuuteilla KalPan johtoon JYP-puolustuksen pahasta virheestä. Tuomas Pihlman kuitenkin tasoitti JYPille ylivoimalla ajassa 9.20. Komea kuti Pileltä ohi Kilpeläisen. Ensimmäinen ja ainoa yv-maali välieräsarjassa Hurrikaanille.
KalPa pääsi ensimmäiselle erätauolle johtoasemassa, kun Arttu Ilomäki onnistui maalinteossa. Avauserässä JYP ei ollut terävimmillään.
Toiseen erään JYP tuli pirteästi, mutta silti ainoasta maalista vastasi KalPa. Janne Keränen sai hieman onnekkaasti kiekon lapaansa maalin edessä, eikä Keränen erehtynyt. KalPalle 3-1 ajassa 30.02.
Päätöserässä JYP yritti kiriä, mutta vapauttava maali jäi syntymättä. Muun muassa Mikko Kuukka kilautti tolppaan. Sen sijaan KalPa päätti lopulta JYPin haaveet finaalipaikasta, kun ensin Jesse Mankinen onnistui ja loppulukemat iski tyhjiin Jaakko Rissanen.
– Pelin alku oli meille vaikea. Vikassa erässä laitettiin kaikki peliin, mutta se ei enää riittänyt. Otettiin isoja riskejä ja KalPa sai siitä tilanteita. KalPa oli voiton verran parempi, JYP-luotsi Marko Virtanen summasi lyhyesti.
Onnittelut KalPalle finaalipaikasta! Olipahan tiukka ja kova sarja!
JYPin kausi huipentuu ensi perjantaina pelattavaan pronssiotteluun. Vastassa aina yhtä sytyttävä HIFK ja pelipaikkana Jyväskylän Synergia-areena. Tule kannustamaan JYP pronssille! Liput tulevat myyntiin tiistaina kello 09.00.