JYP palasi maajoukkuetauolta voitokkaasti tositoimiin tiistaina, kun KooKoo kaatui maalein 3-0 (0-0, 0-0, 3-0). Edellisestä kotivoitosta oli vierähtänyt jo tovi, mutta Hurrikaani halusi näyttää, että JYPiin voi luottaa myös tulevaisuudessa!!
Ottelun avauserässä näkyi, että tauko oli sotkenut molempien joukkueiden pelirytmiä. Kahdeksan peliminuutin jälkeen hieman enteellisesti Juuso Puustinen pääsi avopaikkaan, mutta mies ei tällä kertaa onnistunut. Avauerässä maaleja ei nähty. Jussi Olkinuora koppasi JYPin maalilla tärkeät 10 torjuntaa pohjustaen upean nollapelinsä.
Myös toinen erä tahkottiin maaleitta. Erän alkuun JYP taisteli alivoimalla, mutta kolmen tapetun jäähyn jälkeen ote kääntyi Hurrikaanille. Juha Järvenpää kuitenkin kesti JYPin uhittelut toisen erän 18 kopillaan.
– Eka erä oli tauon jälkeen liian nopeeta kiekkoa meidän rytmille. Kookoo pääsi vähän liikaa pelin päälle. Ei oikein saatu kiekkoa eteenpäin pelattua ja jäätiin liikaa omiin pyörimään, päävalmentaja Marko Virtanen totesi.
– Toisen erän alusta kun pystyttiin tappamaan jäähyt, niin alkoi taas pikku hiljaa kulkemaan. Erittäin hyvää tekemistä joukkueelta loppua kohden.
Puustisen tykki puhui kahdesti
Päätöserän JYP aloitti kahden miehen ylivoimalla. Vain 20 sekuntia oli erä ehtinyt vanhentua, kun Puustinen latasi suoraan Mikko Mäenpään syötöstä kiekon ohi Järvenpään. Syöttöpiste merkittiin myös Jarkko Immoselle. Vain 41 sekuntia myöhemmin Puustinen osui paluukiekosta uudestaan ylivoiman jälkitilanteesta. Syöttöpisteen saalisti Jani Tuppurainen sekä jälleen Immonen.
KooKoo yritti vielä rimpuilla tasoitusta, mutta lopullisen niitin iski tyhjiin Tuppurainen ajassa 58.58. Tällä kertaa syötön tarjoili JYP-vahti Olkinuora, joka torjui myös kauden ensimmäisen nollapelinsä.
– Ihan ok peli joukkueelta. Kaikki kunnia Jussille nollapelistä. Silloin ollaan voitossa kiinni. Maalit tuli meikäläiselle tänään, mutta siinä on aina yhteinen efortti taustalla. Pitää tehdä kovasti hommia, Puustinen summasi.
– Nyt tuli kaksi maalia mun lavasta. Meillä kesti tänään puolustamisen jänne loppuun asti. Monesti se on vähän karannut ja kaveri on tehnyt sen ekan maalin. Nyt kesti jänne loppuun asti, Pudi jatkoi.
Ottelun viimeinen maali jäi ainakin aavistuksen “kaivelemaan” maalitykki Puustista.
– Yritin huudella Jussille, että syöttää tänne, mutta ei se sitten syöttänyt. Siinä oli hattutemppua tarjolla, Pudi naureskeli.
– Aattelin, että laitan Allulle (Tuppurainen), kun me on niitä treeneissä kokeiltu. Tällä kertaa meni perille asti, Olkinuora puolestaan myhäili.
JYPin kolmen ottelun viikko jatkuu jo torstaina Porissa, kun vastassa on Ässät. Viikko huipentuu lauantaina Vaasan Sportia vastaan Tuomas Pihlmanin iltaan. Pile lopettaa upean kiekkouransa lauantaina. Älä jätä sitä väliin! Osta lippusi LähiTapiola Areenan kiekkonäytelmään TÄMÄN LINKIN kautta.