JYP teki onnistuneen ja upean ryöstöretken Helsinkiin perjantaina, kun HIFK kaatui jatkoerässä maalein 2-1 (0-0, 0-0, 1-1, 1-0). Neljännesfinaalisarja on nyt tasan 1-1. Taistelu jatkuu heti launtaina kotikaukalossa LähiTapiola Areenalla.
Kahdessa ensimmäisessä erässä HIFK vyörytti vahvasti hyökkäyksiä JYPin päätyyn. Hurrikaanivahti Jussi Olkinuora oli kuitenkin huimassa iskussa torjuen kahteen erään 32 kertaa. Myös JYP iski tilaisuuden tullen vastaiskuilla, mutta maaleja ei nähty.
Ajassa 41.56 Janne Kolehmainen huudatti Nordiksen vieraskatsomoa lyömällä kiekon tolpan kautta ohi Kevin Lankisen. JYP-puolustaja Ossi Ikonen nousi oikeaa laitaa alueelle sisään, syötti keskustaan ja kiekko tuli Kolehmaiselle Robert Rooban pienen kosketuksen kautta. Kolelle uran kolmas pudotuspelimaali.
HIFK kampesi kuitenkin vielä ottelun tasoihin, kun ajassa 54.04 Juha-Pekka Haataja laukoi kiekon verkkoon. Lopulta edettiin aina jatkoajalle saakka, mutta se ei ehtinyt vanhentua kovin pitkään ennen ratkaisua.
Otteluaikaan 63.28 runkosarjan pistepörssin voittanut Antti Suomela nosti paluukiekon hallitusti sisään. Oiva esityö Mikko Kuukalta, joka laukoi siniviivan tuntumasta hyvän kudin takapatkaan. Syöttöpiste voittomaaliin merkattiin myös Jerry Turkulaiselle.
Suomelan lisäksi JYPin ehdoton sankari oli 34 kertaa torjunut Olkinuora, joka piti kriittisillä hetkillä JYPin pelissä mukana. HIFK:n maalilla Lankinen joutui myös lopulta kovaan kiekkosateeseen, sillä HIFK-vahti torjui muhkeat 38 kertaa.
– Lyhyesti ja ytimekkäästi jos ottelun summaa, niin tehtiin asioita jäällä riittävän kärsivällisesti. Se oli se isoin teema. Luotettiin ja uskottiin omaan tekemiseen, JYP-valmennuksen Jukka Ahvenjärvi niputti maukkaan voittopelin yhteen.
– Kolmannessa erässä pystyttiin luomaan paikkoja ja oltiin riittävän rohkeita. Luottamus säilyi omaan tekemiseen koko ajan.
Huomiseen kotimatsiin halli täyttyy hurjaa vauhtia. Ainakin seisomapaikkalippuja on vielä tarjolla. Lunasta omasi TÄMÄN LINKIN kautta.
– Samat ne on reseptit myös huomisessa ottelussa. Ei tämä tästä mihinkään muutu. Nyt eletään tiivistä playoffsia ja latautuminen pitää aina saada heti käyntiin seuraavaa peliä varten. Tärkeää on myös saada energiaa ja nestettä heti pelaajille kroppaan, että palautuminen käynnistyy, Ahvenjärvi sanoi.
Neljännesfinaalien ohjelma:
perjantai 23.3. HIFK – JYP
lauantai 24.3. JYP – HIFK
maanantai 26.3. HIFK JYP
keskiviikko 28.3. JYP – HIFK
tarvittaessa:
torstai 29.3. HIFK – JYP
lauantai 31.3. JYP – HIFK