Hurrikaani pauhasi Kuopiossa – ”Olimme rohkeita ja aktiivisia”

JYP jatkoi voitokkaita peliesityksiään keskiviikkona KalPan kustannuksella, kun Kuopiossa käyty kauden kolmas paikallisvääntö kirjattiin jyväskyläläisjoukkueen nimiin 1-5 (1-0, 0-3, 0-2) -päätöslukemin. Päänahka paikallisvastustajasta tiesi sitä, että kyseessä oli JYPille jo viides perättäinen voitto.

Otteluraportin tarjoaa Administer.

Kauden kolmannen paikalliskamppailun avauserä tahkottiin läpi isäntien komennossa, mistä hyvänä esimerkkinä esille nostettakoon JYP-maalilla jatkaneen Eetu Laurikaisen 16 torjuntamerkintää. Kertaalleen kuopiolaissikermä myös onnistui ujuttamaan pelivälineen jyväskyläläisrysään, kun Lasse Lappalainen siirsi isännät 1-0-johtoon ajassa 12.50. KalPa-puolustaja kiepautti kiekon hyökkäyspäädystä JYP-veräjälle ja napautti lopulta oman irtokiekkonsa ohi JYP-vahti Laurikaisen.

– KalPa oli valmistautunut peliin niin, että he pyrkivät tulemaan alussa erittäin kovalla jalalla ja tekemään luistelutyöllä pelin itselleen. He olivat meitä askeleen edellä, mutta me kuitenkin roikuttiin pelissä mukana. Pystyttiin puolustamaan ja maalissa Laurikainen piti meidät hyvin kiinni pelissä, JYP-valmentaja Jukka Ahvenjärvi kertasi avauserän tapahtumia.

Jani Tuppuraisen viimeistelemä 1-2-vierasosuma jäi lopulta ottelun voittomaaliksi (Kuva: Jiri Halttunen).

“Peruuttamalla ei näitä juttuja voiteta”

Pelin keskimmäistä kolmannesta hallitsi puolestaan JYP. Jyväskyläläisryhmittymä puolusti tiiviisti omaa aluettaan ja samaan aikaan hyökkäsi vaarallisesti kuopiolaisalueelle. Hurrikaanipyörre pauhasi vahvana läpi erän, minkä seurauksena KalPa-kassari Denis Godla kaapi kiekkoa maalistaan peräti kolmeen otteeseen. JYPin maalintekijöinä kunnostautuivat Éric Perrin, Jani Tuppurainen ja David Tomášek.

– Saatiin selkeä ryhtiliike toiseen erään, jossa luistelutyö ja kamppailupelaaminen kääntyivät meidän eduksemme. Pelaajat uskoivat omaan tekemiseen ja olivat valmiita tekemään vaadittavan luistelutyön. Vaati heiltä paljon muuttaa rytmiä ensimmäisestä erästä. Se oli iso juttu ja siitä kunnia pelaajille.

JYP jatkoi viimeisellä kolmanneksella siitä mihin edelliserässä jäi. Pelivälinettä kuljetettiin peräjälkeen savolaisalueelle ja kun tämä toistui riittävän monesti, kaivettiin kiekkoa KalPa-veräjästä päätöserässä vielä kahdesti. Jyväskyläläisnipun 4-1-osuma kirjattiin väkevässä vireessä liitävän Julius Nättisen nimiin ja 5-1-osuma oli puolestaan toistamiseen ottelussa osuneen Éric Perrinin käsialaa.

– KalPan kaltaista luistelevaa joukkuetta vastaan ei voi alkaa peruutella. Ote täytyy pitää päällä ja se me pidettiin. Pelaajat toteuttivat pelisuunnitelmaa viimeisen päälle. Oltiin rohkeita ja aktiivisia, aivan kuten tuollaisissa hetkissä pitääkin olla. Peruuttamalla ei näitä juttuja voiteta.

JYP jatkaa kolmen vieraspelin viikkoaan seuraavan kerran perjantaina, jolloin vastaan asettuu Helsingin IFK.