IFK nollasi JYPin – ”Kliininen viimeistely ratkaisi”

Viiden ottelun voittoputkessa perjantain kiekkokierrokselle lähtenyt JYP kohtasi lopulta voittajansa, kun Helsingin IFK nappasi kotikaukalossaan kolme sarjapistettä tililleen 2-0 (1-0, 1-0, 0-0) –voiton ansiosta.

Otteluraportin tarjoaa Administer.

Kumpikaan joukkue ei ollut liikkeellä maksimaalisen terävällä pelinopeudella. Yritettiin jostain kaivaa peliin tempoa, kun näytti ettei kumpikaan joukkue saa tempoa päälle, JYP-valmentaja Jukka Ahvenjärvi hämmästeli taiston tauottua.

– Niinhän siinä sitten kävi, ettei mekään pystytty laittamaan vaihdetta silmään, jotta olisi pystytty nostamaan tehoa ylöspäin. Meillä oli muutamia laadukkaita maalintekopaikkoja, mutta kliininen viimeistely ratkaisi pelin loppujen lopuksi IFK:lle, Ahvenjärvi lisäsi.

JYP käynnisti ottelun pirteästi ja oli alkuhetkillä pelin päällä, mutta pelikellon edetessä IFK sai myös juonesta kiinni. Taiston avausosuma nähtiin ensimmäisen erän jälkipuoliskolla, jolloin IFK-hyökkääjä Miles Koules siirsi läpiajonsa päätteeksi pelivälineen ohi JYP-kassari Eetu Laurikaisen. JYP-puolustus oli tilanteessa auttamattomasti myöhässä, eikä kolmatta peliään petopaidassa pelannut jenkkihyökkääjä jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä.

JYP ei kyennyt läpäisemään perjantai-iltana IFK:n puolustusmuuria (Kuva: Jiri Halttunen).

”Toisessa erässä oli meidän momentum”

Kamppailun keskimmäinen kolmannes tahkottiin läpi vieraskomennossa, mutta erän ainoasta osumasta vastasi toistamiseen illan aikana osunut kotijoukkue. Helsinkiläispuolustaja Teemu Eronen sai tekopaikan ja kuittasi laatan hurrikaanirysään, kun toista erää oltiin pelattu reilut viisi minuuttia. Jyväskyläläisryhmittymälle siunaantui toisella kaksikymmenminuuttisella hyviä maalitilanteita, mutta IFK-veräjällä torjuntavuorossa ollut Atte Engren ei ollut yllätettävissä.

– Toisessa erässä oli meidän momentum, joka olisi pitänyt pystyä käyttämään hyväksi. Se olisi tuonut tunnetta lisää. Vastassa oli joukkue, jolla on myös ollut vaikeita hetkiä tällä kaudella. Onnistumisilla oltaisiin saatu heiltä tunnetta vahvemmin pois ja käännettyä peliä meille. Tällä kertaa se ei onnistunut ja maalintekohetket jäivät niin sanotusti piippuun.

– Vastustaja puolusti laadukkaasti peruspaikat pois, toisaalta eivät he myöskään päässeet sen kummemmin tekemään peliä hyökkäysalueella. Mekin puolustettiin IFK:n tilanteet pääsääntöisesti hyvin pois, mutta meidän olisi pitänyt selkeästi pystyä nostamaan jalalla peliä paremmin ylöspäin. Sitä kautta olisi saatu nopeammin peli kääntymään, mutta tällä kertaa ei siinä onnistuttu.

Jarkko Immonen ja muu hurrikaaniryhmittymä joutui poistumaan Helsingistä pisteittä (Kuva: Photomotion / Liiga).

JYP lähti kolmanteen erään kahden maalin tappioasemasta, eikä hurrikaaninippu lopulta kyennyt enää nousemaan mukaan voittotaisteluun. Petopaidat puolustivat omaa aluettaan tiiviisti, minkä seurauksena jyväskyläläisvieraat eivät päässeet kunnolla edes hätyyttelemään Atte Engrenin vartioimaa IFK-maalia. Pelin päätöshetkillä JYP haki kavennusta vielä kuudella kenttäpelaajalla, mutta isännät pitivät maalinsa puhtaana aina pelin päätösvihellykseen asti.

– Vastustaja ei saanut meidän puolustusalueella pitkiä pyörityksiä aikaiseksi, mikä oli tietenkin hyvä asia pelissä. Puolustamisemme oli siinä mielessä laadukasta, vaikkakin IFK:n toinen maali tuli ikään kuin meidän puolustusalueen pelin kautta. Lauantain peliä ajatellen meidän täytyy kyetä laittamaan toinen vaihde selkeästi silmään ja saada peli nopeammin vastustajan hyökkäysalueelle.

JYP päättää kolmen vieraspelin viikkonsa lauantaina Vaasan Sportin vieraana.

 

Teksti: Antti Hokkanen