JYP nitisti Jukurit – ”Arvokas voitto”

JYP ja Jukurit ottivat perjantaina yhteen LähiTapiola Areenalla ottelussa, josta kehkeytyi tasainen mittelö. Tiukan taistelun päätteeksi voittolukemat kirjattiin lopulta JYPille jatkoajan jälkeen 3-2 (1-0, 1-1, 0-1, 1-0) –lukemin. Voitto oli JYPille neljäs peräkkäinen.

Otteluraportin tarjoaa Administer.

– Arvokas voitto. Meille ei ole tullut voittoja helpolla, eikä niitä tule tästä eteenpäinkään helposti. Voittoon olen tyytyväinen, mutta en siihen, miten pelattiin viimeiset 30 minuuttia, JYPin päävalmentaja Lauri Merikivi linjasi pelin päätyttyä.

JYP sai kamppailuun hyvän lähdön, kun Jarkko Immonen kuittasi jo toisella peliminuutilla isännät ottelussa 1-0-johtoon. Jani Tuppurainen passasi laatan mikkeliläisveräjän eteen, josta Immonen pääsi niittaamaan sesongin 11. osumansa ohi Jukurit-vahti Sami Rajaniemen. Kamppailun avauserä miteltiin läpi kotijoukkueen täydellisessä komennossa, minkä seurauksena vierasmiehistö ei saanut avauskolmanneksen aikana pelistä minkäänlaista otetta.

Jarkko Immonen avasi ottelun maalihanat toisella peliminuutilla (Kuva: Jiri Halttunen).

Mittelön keskimmäinen kolmannes oli avauserää tasaisempi, joskin sekin käynnistyi kotijoukkueen kannalta tehokkaasti. Reilun minuutin vääntämisen jälkeen kiekko oli toistamiseen Jukureiden verkossa, kun Juuso Vainio napautti maalin edestä oman irtokiekkonsa mikkeliläisrysään. JYP-puolustajan kauden kolmannessa täysosumassa alustajana kunnostautui Robert Rooba.

Jukurit sai toisen erän parhaimmat paikkansa kahden JYP-jäähyn seurauksena, joiden aikana kiekko pyöri jyväskyläläispäädyssä ajoittain jopa varsin vahvannäköisesti. Mikkeliläisvieraiden maukkain maalipaikka aukesi Mika Partaselle, jonka laukaus suuntautui kuitenkin ohi puolityhjästä hurrikaanihäkistä. Jukurit sai pelivälineen JYP-häkkäri Joona Voutilaisen taakse lopulta erän loppupuolella, kun Joonas Kalliola nosti ohjauksellaan joukkueensa maalin päähän isännistä.

– Pelattiin loistava ensimmäinen erä ja toiseen erään lähtökin oli hyvä, mutta sitten hyökkäysrytmimme sekosi. Kiekollinen jäi liukuun, eikä oikein tiedetty, milloin mennään ja milloin ei mennä. Kiekottomat jäivät myös vähän liukuun, eikä meillä ollut sitä samaa rytmiä mitä pelin alussa oli.

Joukkueiden kauden viides kohtaaminen oli aiempien vääntöjen tapaan tasaisen tiukkaa (Kuva: Jiri Halttunen).

”Voutilainen piti meidät pelissä mukana”

Pekka Kangasalustan suojatit jatkoivat kolmannessa erässä pirteitä otteitaan ja varsinkin erikoistilanteissa vierassikermä oli hyvällä pelipäällä. Paremmalla viimeistelyllä Jukurit olisivat saattaneet onnistuakin lisämaalien tehossa, mutta JYP-puolustaja Mikko Kaltevan kolmannen erän alkupuoliskon kaksiminuuttisenkin aikana tehottomuus vaivasi edelleen jukurimiehistöä.

Mikkeliläisryhmittymä sai kauan kaivatun 2-2-tasoitusmaalinsa lopulta ajassa 54.23, kun Mika Partanen siirsi irtokiekon onnistuneesti hurrikaaniverkkoon. Kotijoukkue ei päässyt kolmannessa erässä varsinaiselle sota-alueelle käytännössä kertaakaan, kun samaan aikaan vierasnippu haki ahnaasti voittomaalia hyvien hyökkäyspään painostusjaksojen seurauksena.

– Oltiin vaikeuksissa viimeiset 30 minuuttia, mutta Voutilainen (Joona) piti meidät pelissä mukana ja pelasti meidät jatkoajalle.

Yhteenoton ratkaisu nähtiin lopulta jatkoajalle venyneen ottelun avausminuutilla, kun JYP-hyökkääjä Julius Nättinen nousi väkevästi Jukureiden maalille ja uitti kiekon ratkaisevasti ohi Sami Rajaniemen ajassa 61.36.

– ”Jullen” huikea yksilösuoritus lämmittää. Hänellä oli rohkeutta haastaa ja kokeilla, JYP-luotsi hehkutti lopuksi.

Mittelön päätteeksi JYP juhli neljättä peräkkäistä voittoaan (Kuva: Jiri Halttunen).

JYP päättää kiekkoviikkonsa lauantaina, kun Kuopiossa käytävässä paikallisväännössä vastaan luistelee KalPa.

 

Teksti: Antti Hokkanen