JYP taisteluvoittoon HPK:sta – ”Joku päivä se kestää”

JYP ja HPK kiekkoilivat lauantaina LähiTapiola Areenalla vähämaalisen, mutta jännittävän näytelmän. Joukkueiden kauden kolmannen yhteenoton ratkaisu nähtiin toisen erän päätöshetkillä, jolloin Mikko Kalteva pamautti voiton JYPille 1-0 (0-0, 1-0, 0-0) –lukemin.

Otteluraportin tarjoaa Administer.

Ennen ottelua JYP Hall of Fame sai uudet jäsenet Jyrki Välivaarasta (vas.), Jari Lindroosista ja Heikki Parkkisesta (Kuva: Jiri Halttunen).

Meidän on ollut vaikea stabiloida pelin tasoa ottelun sisällä. Nyt pystyttiin siihen, JYPin päävalmentaja Risto Dufva totesi ytimekkäästi koitoksen ratkettua.

Mittelön avausjakso tahkottiin läpi hämeenlinnalaismerkeissä. HPK tuli otteluun pirteästi ja mitä pidemmälle erä eteni, niin sitä vahvemmin peliote siirtyi vierasjoukkueelle. JYP-maalilla viikon kolmannen kamppailunsa pelannut Eetu Laurikainen piti kuitenkin torjunnoillaan isännät pelissä mukana. Kotijoukkueen kontrolloidut hyökkäykset jäivät erässä melko vähäisiksi ja ne muutamat tilanteet mitkä vierasveräjälle tuli, ne HPK-häkkäri Emil Larmi selvitti vaivatta.

Toinen erä miekkailtiin puolestaan läpi JYPin täydellisessä komennossa. Hurrikaanilaukaukset vyöryivät vyörymistään kohti HPK-maalia, kun samaan aikaan Eetu Laurikainen sai olla työmaallaan kohtuullisen rauhassa. Hämeenlinnalaiskassari Emil Larmi piti torjunnoillaan (20) joukkuetta pystyssä, sillä paremmalla viimeistelyllä laattaa olisi voitu kaivaa useampaankin otteeseen vierasrysästä.

– Etukäteen oli selvää, että HPK:n nykyvireessä meidän pitää olla aivan parhaimmillamme, jos aiotaan haastaa heidät. Olimme raikkaita mielellä ja jalalla. Töppösissä oli ihan hyvä keli.

Kaukalossa nähtiin ajoittain varsin lennokkaitakin tilanteita (Kuva: Jiri Halttunen).

Kaltevan tykki puhuu

Koitoksen voittomaali syntyi lopulta toisen erän loppuhetkillä ajassa 38.17. JYP-sentteri Miika Lahti voitti hyökkäyspään aloituksen, minkä seurauksena Mikko Kalteva tykitti saman tien laatan verkon perukoille. Osuma oli hurrikaanipuolustajalle kauden ensimmäinen.

– Saimme rentoutta pelaamiseen ja toinen erä oli meiltä erinomainen, JYP-luotsi hehkutti.

JYP käynnisti kolmannen erän pirteästi, mutta pelikellon vanhetessa takaa-ajoasemassa päätöskolmannekselle lähtenyt HPK otti otteen pelitapahtumista. Kiekko pyöri kotijoukkueen puolustusalueella ajoittain hyvinkin vaarallisennäköisesti, mutta Eetu Laurikaisen mainio maalivahtityöskentely oli jälleen vertaansa vailla. Hämeenlinnalaisrivistön epäonnisin soturi oli Niclas Lucenius, jolle siunaantui erässä kaksi maukasta maalipaikkaa. Toisessa kerhosentteri iski kiekon avopaikasta ohi maalin, toisessa tilanteessa maalitolpat olivat puolestaan JYPin puolella.

Mikko Kaltevan kauden ensimmäinen täysosuma siivitti JYPin lopulta voittoon asti (Kuva: Jiri Halttunen).

– Viimeisessä erässä kaikki meni suunnitelmien mukaan, paitsi lopussa HPK löysi vielä yhden vaiheen, mikä oli tietenkin odotettavissa. Sen jälkeen se oli taistelua. Joku päivä se kestää, kuten tänään. Ollaan siitä onnellisia, Risto Dufva päätti.

Uhrautuvan puolustustaistelun päätteeksi JYP saalisti lopulta 1-0-voiton myötä kauden ensimmäisen päänahkansa ritaripaidoista. Kolmen pelin viikko toi hurrikaaniryhmittymälle kaksi voittoa ja niiden myötä viisi sarjapistettä.

Seuraavan kerran JYP on tulessa ensi keskiviikkona, jolloin LähiTapiola Areenalla vierailee Lahden Pelicans.

 

Teksti: Antti Hokkanen
Osta lippusi peliin tästä!