Lahden Isku Areenalla nähtiin lauantai-iltana yhdeksän maalin kiekkonäytelmä, jossa voittoon ylsi lopulta kotijoukkue Pelicans murskaavin 7-2 (1-2, 4-0, 2-0) -lukemin. JYPille kolmen ottelun viikko kärkikuusikon joukkueita vastaan tuotti näin yhden voiton (Tappara) ja kaksi tappiota (Lukko, Pelicans).
– Voutilainen (Joona) piti joukkuetta pystyssä pahimmilla hetkillä. Tuulta purjeisiin ja kohti keskiviikkoa, JYP-valmentaja Jukka Ahvenjärvi totesi lyhyesti kamppailun loputtua.
Väännön avausjakso seilattiin läpi Pelicansin ollessa aavistuksen tukevammin kiinni ruorissa. Isännät vyöryttivät hyökkäyksiään kohti JYP-veräjää vartioinutta Joona Voutilaista, joka sai läpi erän olla tarkkana työmaallaan. Koitoksen avausosuma tilastoitiin kuitenkin hurrikaanijoukkueen nimiin. JYP-kippari Juha-Pekka Hytönen voitti hyökkäyspään aloituksen, minkä jälkeen kiekko ajautui Samuli Ratisen kautta siniviivan alle Jake Newtonille, joka tykitti pelivälineen ohi Pelicans-kassari Juho Olkinuoran.
Lahtelaisjengi sai pelitapahtumiin nähden vähintäänkin ansaitun tasoitusmaalin ajassa 16.02, jolloin Antti Tyrväinen laukoi oikean puolen b-pisteen tuntumasta laatan jyväskyläläisverkkoon. Avauskolmanneksen onnistumiset eivät kuitenkaan jääneet tähän, sillä vielä ennen erätaukoa JYP siirtyi ylivoimalla hivenen onnekkaastikin 2-1-vierasjohtoon. Jarkko Immonen latasi b-pisteen yläpuolelta kiekon kohti maalia, josta peliväline matkasi Pelicans-rysään osuen matkalla Jerry Turkulaisen olkapäähän.
Pelicans kääntää ottelun edukseen
Toinen erä oli täydellistä Pelicans-dominointia, joka tuotti tulosta maalin muodossa ensimmäisen kerran ajassa 23.53. Mikko Kousa avasi loistavalla oman alueen pystysyötöllä kiekon keskialueelle Severi Lahtiselle, joka pääsi Miska Siikosen kanssa ylivoimahyökkäykseen. Lahtisen näppärän oivalluksen seurauksena laatta löytyi lopulta JYP-maalista Siikosen toimiessa 2-2-osuman viimeistelijänä.
Pussinokkien rummutus sai jatkoa läpi keskimmäisen jakson alkupuoliskon, minkä aikana kotijoukkue onnistui toistamiseen maalinteossa. Jesse Ylönen passasi b-pisteen alakaaren tienoilta pikkumustan viivan alle Miihkali Tepolle, joka pääsi vapaasti nousemaan pahantekoon aina b-pisteiden väliin saakka. Lisää vettä hurrikaaniniskoihin satoi vielä kahteen otteeseen Antti Tyrväisen 4-2- ja Henrik Nilssonin 5-2-takaiskujen myötä.
Selvähköistä lukemista huolimatta Ville Niemisen suojatit eivät antaneet päätöserässä piiruakaan periksi, vaan tyrkkäsivät kiekon vielä kahdesti vierashäkkiin. 6-2-osuman viimeisteli Juhamatti Aaltonen ja 7-2-päätöslukemat olivat puolestaan hattutempun kuitanneen Antti Tyrväisen käsialaa.
Seuraavan kerran JYP on tositoimissa ensi keskiviikkona, jolloin LähiTapiola Areenalla mitellään kauden kuudes paikalliskamppailu Kuopion KalPaa vastaan.