KalPa kellisti JYPin – ”Tuntui, että kohellettiin liikaa”

JYP jatkoi harjoitustaistojaan perjantaina LähiTapiola Areenalla, jossa vastassa oli KalPa Kuopiosta. Paikallisvastustajien kohtaamisessa savolaisvieraat olivat etevämpiä ja veivät mennessään voiton Kallaveden rannoille 2-3 (1-0, 0-3, 1-0) –lukemin.

Ajatuksemme katosi hieman toisessa erässä. Lamaannuimme vastustajan ensimmäisestä maalista. Ylihyökättiin ja oltiin väärillä puolilla puolustamassa. Jänne ehjään 60-minuuttiseen uupuu vielä, JYP-luotsi Pekka Tirkkonen ruoti syitä tappiolle.

– Toki pelissä nähtiin niitä oikeitakin juttuja, joita olemme harjoituksissa treenanneet. Kiekollisesti parannettiin peliä ja pystyttiin luomaan maalipaikkoja viime viikon Sport-otteluun nähden. Kolmanteen erään saatiin vielä jokunen paikka, Tirkkonen lisäsi.

JYPille kohtalokkaaksi muodostuivat lopulta kaukalossa nähdyt virheet, jotka osaltaan olivat edesauttamassa KalPan voittoa.

– Kiekon kanssa meille tulee paljon virheitä. Peli on kuitenkin niin nopeaa, että jäällä pitää olla koko ajan hereillä. Monesti kiekon saadessa alamme hidastella, kun pitäisi antaa mennä. Sen seurauksena hyökkääjät karkaavat ja pelaajien etäisyydet kasvavat. Se tietysti vaikeuttaa pelaamista.

Hurrikaanikäskijän mukaan mennyt viikko oli JYPille harjoitusten osalta hyvä ja nousujohteinen.

– Harjoituksissa on tarkoitus pitää intensiteetti korkealla ja torstai olikin meille koko kesän paras treenipäivä tähän asti. Hyvätempoinen ja täynnä intensiteettiä.

Juuso Vainio pelasi kauden ensimmäisessä ottelussaan kapteenin C-kirjain rinnassaan (Kuva: Jiri Halttunen).

”Jäi vähän ristiriitaiset fiilikset”

Kotijoukkueen maaleista vastasivat avauserän loppuhetkillä osunut Jerry Turkulainen, sekä pelin päätösminuutilla onnistunut Julius Nättinen.

– Ottelusta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Pelaamisessamme oli paljon hyviä juttuja, mutta kokonaisuutena tuntui siltä, että kohellettiin liikaa. Meille tuli paljon ylivoimahyökkäyksiä omiin ja sitä kautta KalPalla oli aika monta ykkössektorin paikkaa, tulikasteensa JYP-kapteenina saanut Juuso Vainio linjasi summerin soitua.

Siinä missä KalPa-ottelu oli hurrikaanipuolustajan kipparidebyytti, oli se myös Juuso Vainion tämän kauden ensimmäinen pelitapahtuma.

– Kotiyleisön edessä oli jälleen kiva pelata! Vielä ei olla parhaassa terässä ja sen tuntee jokaisessa vaihdossa. Pelikunto alkaa kuitenkin pikkuhiljaa löytyä ja onneksi tässä on vielä paljon harjoituspelejä jäljellä, joissa sitä pystyy parantamaan.

Uudesta roolistaan joukkueessa jyväskyläläiskiekkoilija ei myönnä ottavansa liikaa paineita.

– Kapteenivalinta tuo varmasti vielä jossain vaiheessa mukanaan omaan pelaamiseen jotain erilaista, mutta uskon niiden olevan syiltään enemmän psykologisia. Se on haasteellista ja niitä kohti pitää mennä, jos haluaa kasvaa pelaajana.

JYP jatkaa harjoituspelejään seuraavan kerran ensi viikonloppuna Imatralla, jossa vastaan asettuvat Kouvolan KooKoo ja Lappeenrannan SaiPa.

 

Antti Hokkanen