Sport kampesi JYPin nurin – ”Pelaamisesta näki, että kyseessä oli kauden ensimmäinen peli”

JYP polkaisi uuden lätkäkauden käyntiin torstai-iltana LähiTapiola Areenalla, jossa pelatussa harjoitusottelussa asettui vastaan Vaasan Sport. Molempien kiekkonippujen sesongin ensimmäinen harjoitusmittelö kirjattiin 60 minuutin päätteeksi lopulta Sportille maalein 1-3 (1-2, 0-1, 0-0).

Sport oli meitä valmiimpi pelaamaan. He olivat terävämpiä liikkeessä ja kamppailussa, JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen tunnusti ottelun jälkimainingeissa.

– Ensimmäisessä erässä oltiin yli-innokkaita. Me emme täysin malttaneet pelata ja Sport pääsi juoksuttamaan meitä kiekolla. Kolmanteen erään saatiin kuitenkin pelaamiseemme enemmän järkeä ja tiiveyttä, Tirkkonen lisäsi.

Pekka Tirkkosen JYP-debyytistä muodostui tappiollinen (Kuva: Jiri Halttunen).

Hurrikaanimiehistön kamppailun ainoasta onnistumisesta vastasi avauserässä maalinteossa onnistunut Mikko Mäenpää. Kotkanuttujen täysosumat kirjattiin vastaavasti Erik Riskalle, Juho Liuksialalle ja Toni Kallelalle. Jyväskyläläisittäin ilta sai lukemien ohella mollivoittoisen käänteen avauserän lopulla, jolloin pelivuorossa ollut Eetu Laurikainen luisteli pukukoppiin Sport-hyökkääjä Chris DeSousan kanssa sattuneen yhteentörmäyksen jälkeen.

– Tilanne tuli aika nopeasti. Siinä ei paljoa ehtinyt miettiä, saati jännittää. Ehdin vain ajatella, että sisään vaan ja nyt pidetään kivaa. Olo on ollut innostunut siitä saakka, kun tänne tultiin. Nyt sain heti korkattua uuden tulemisen, hurrikaaniveräjälle ensi kertaa sitten kauden 2011-2012 luistellut Riku Helenius fiilisteli.

– Elokuun puoliväliin nähden oma pelaaminen oli ihan hyvällä mallilla. Varmaan löytyy asioita, joista puhutaan maalivahtivalmentaja Jarkko Hyytiän kanssa ja mitä pyritään vielä parantamaan. Voitto olisi ollut kiva, mutta ihan tyytyväinen pitää olla. Tässä vaiheessa ei saa olla vielä turhan kriittinen, JYP-vahti muistutti.

”Hienoa nähdä noin paljon yleisöä paikalla”

Sport oli ottelussa todellakin valmiimpi osapuoli, kun samaan aikaan JYPin palaset odottivat vielä kohdalleen loksahtamista. Vaasalaissikermän pirteintä antia LähiTapiola Areenan torstai-illassa oli Toni KallelaAleksi Ainali-Chris DeSousa-hyökkäystrio, joka sai useampaan otteeseen hyvää painetta jyväskyläläispäähän.

– Kiekollisena meille tuli paljon virheitä. Vastustaja paineisti kovaa, minkä seurauksena jäällä oli vähän aikaa ja tilaa. Jatkossa meidän täytyy pystyä pelaamaan kiekollisena huolellisemmin ja nopeammin, JYP-luotsi Pekka Tirkkonen linjasi.

JYPin otteet jättivät vielä parantamisen varaa, joskin hurrikaanisilmin katsottuna tulosta tärkeämpi asia oli pelitapahtumien avaaminen. Ketjukoostumukset hakivat vielä toisiaan ja kun osa niin sanotun vakiokokoonpanon pelaajista puuttui riveistä, nähtäneen seuraavassa treeniväännössä ainakin jonkin verran rukatut hurrikaanivitjat.

Pikakomennuksen tolppien väliin saanut Riku Helenius oli ottelun jälkeen intoa täynnä (Kuva: Jiri Halttunen).

– Joukkueen pelaamisesta totta kai näki, että kyseessä oli kauden ensimmäinen peli. Joissain tilanteissa olisi välillä voinut pelata yksinkertaisemmin ja joissain tilanteissa olisi voinut olla enemmän malttia. Ne eivät kuitenkaan ole sellaisia asioita, joita ei saataisi korjattua sarjan alkuun mennessä, Riku Helenius täsmensi.

Torstain treenimittelö oli paitsi JYPille ja Sportille kauden ensimmäinen, oli se samalla myös JYP-käskijä Pekka Tirkkosen ensimmäinen tulikaste joukkueensa peräsimessä.

– Totta kai ensimmäinen peli uudessa paikassa on ensimmäinen peli. Oli myös hienoa nähdä, että oli noin paljon yleisöä paikalla (3512 katsojaa). Ei tämä ihan normaali harjoitusottelu ollut, hurrikaanivalmentaja päätti.

Seuraavan kerran JYP mittelee voimiaan harjoituskoitosten merkeissä ensi perjantaina, jolloin Jyväskylään vieraaksi saapuu KalPa Kuopiosta.

 

Antti Hokkanen