JYP kiri Sportin ohi – ”Osoitettiin henkistä vahvuutta nousemalla voittoon”

JYP ja Sport väänsivät Vaasan lauantaiehtoossa tasaisen liigakamppailun, joka ratkesi vierasjoukkueen eduksi päätöserän loppupuoliskolla nähtyjen pikamaalien ansiosta. Kolme pistettä ja kauden ensimmäinen vierasvoitto merkattiin 60 minuutin päätteeksi JYPille lopulta lukemin 2-4 (0-1, 2-0, 0-3).

– Viimeiseen erään joukkue päätti laittaa kaikki likoon. Osoitettiin henkistä vahvuutta nousemalla takaa voittoon, JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen hehkutti ottelun loputtua.

Kahden ensimmäisen erän jälkeen valotaululla komeilivat Sportin 2-1-johtolukemat. JYP ratsasti ottelussa 1-0-vierasjohtoon avauserän päätösminuutilla, jolloin Mikko Mäenpään viivakuti yllätti vaasalaisveräjällä torjuneen Stefan Steenin. Kotkapaidat kykenivät nousemaan toisella jaksolla ensin rinnalle ja sitten ohi, kun Aleksi Ainali (1-1) ja Paul Geiger (2-1) onnistuivat kumpainenkin vuorollaan ohittamaan JYP-vahti Eetu Laurikaisen.

– Vaasassa nähtiin tiukka taistelupeli. Tiedettiin, että Sport tulee ottelun alkuun kovaa. Selvittiin siitä tuloksellisesti ja päästiin johtoon. Toisessa erässä vastustaja pääsi kuittaamaan pari maalia, mutta joukkueen usko ei kuitenkaan loppunut, JYP-käskijä summasi pelin päätyttyä.

Miska Siikonen (27) vastasi JYPin voittomaalista Vaasan lauantai-illassa (Kuva: Jiri Halttunen).

Pelin ratkaisuhetket koettiin siis viimeisellä kolmanneksella ja tarkkaan ottaen sen viimeisen viisiminuuttisen aikana. Ajassa 55.01 Robert Rooba löi kauden avausmaalillaan lukemat 2-2:en ylivoimapelin päätteeksi ja vain 47 sekuntia myöhemmin oli Miska Siikosen vuoro nousta maalille pahantekoon. JYP-hyökkääjän 3-2-osumasta ehti kulua ainoastaan 32 sekuntia, kunnes Jerry Turkulainen viimeisteli 4-2-päätöslukemat Sport-verkkoon.

– Näytettiin, että meillä riittää henkistä ja fyysistä kapasiteettia. Ylivoimamaalilla ensin tasoihin ja heti perään kaksi muutakin maalia. Ne varmasti söivät Sportin moraalia, hurrikaanikoutsi totesi. 

”Erikoistilannepelaamisessa ollaan menty eteenpäin”

JYP pelasi tällä viikolla kolme liigamittelöä, joista mukaan tarttui kaksi voittoa (Sport, Ässät) ja yksi tappio (Lukko). Nousujohteisesti päättynyt kiekkoviikko nostatti luonnollisesti hymyä myös hurrikaanivalmennuksen suupieliin.

– Pelattiin perjantaina todella hyvä kotipeli ja viikon kokonaissaldo oli lopulta kuusi pistettä yhdeksästä mahdollisesta. Olemme saaneet ylivoima- ja alivoimapelissä onnistumisia. Erikoistilannepelaamisessa ollaan menty tällä viikolla selkeästi eteenpäin.

David Tomášek saalisti viikonlopun kahdessa ottelussa tililleen yhteensä neljä syöttöpistettä (Kuva: Liiga).

Seuraavan kerran Pekka Tirkkonen johdattaa joukkueensa liigataistoon ensi keskiviikkona. Tuolloin vieraskaukalossa luistelee vastaan toistamiseen tällä kaudella kohdattava Hämeenlinnan Pallokerho.

– Sarja jatkuu tiiviinä. Huilataan sunnuntai ja aloitetaan maanantaina valmistautuminen ensi viikon koitoksiin. Hyvä juttu, kun saadaan pelata hyvässä rytmissä koko ajan.

 

Antti Hokkanen