JYP ja Ilves mittelivät LähiTapiola Areenalla lauantai-iltana runsasmaalisen kiekkonäytelmän, joka tarjosi peräti kymmenen täysosumaa. Kamppailu tilastoitiin aikakirjoihin lopulta JYPin 6-4 (2-1, 3-2, 1-1) –kotivoiton merkiksi.
– Ylös ja alas mentiin. Ilves tuli peliin vauhdilla ja sai alkuun 1-0-johtomaalin. Meille oli kuitenkin tärkeää saada se nopeasti kuitattua ja päästä takaisin peliin mukaan, JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen luonnehti ottelun jälkeen.
Ilves siirtyi ottelussa 1-0-vierasjohtoon ylivoimaosumalla, joka päätyi hurrikaaniverkkoon tamperelaispuolustaja Kalle Maalahden viivavedon seurauksena. JYPin tasoitusta ei tarvinnut odotella kuin vajaat kolme minuuttia, kun ensi kertaa hurrikaaninutussa kiekkoillut Petrus Palmu pääsi lyömään 1-1-lukemat vasemmalta kenttäpuoliskolta. Tovia myöhemmin oli Anton Stråkan vuoro viedä isännät ensi kertaa johtoon mittelössä.
– Pääsin leikkaamaan sivuliikettä ja ajattelin kokeilla, onko veskari (Ville Kolppanen) hereillä. Pikkuisen helppo oli, mutta onneksi meni sisään, väkevät neljä tehopistettä (2+2) JYP-debyytissään tehnyt Palmu totesi pelin päätyttyä.
– Petrukselle tietysti paras mahdollinen lähtö kauteen. Tämä oli hänelle syksyn ensimmäinen peli ja on hienoa, että hän onnistui heti, Pekka Tirkkonen iloitsi tuoreen hurrikaanikasvon onnistumisista.
”Onneksi saatiin muutama nopea kuittaus”
Pelin toinen jakso tarjosi kiekkoväelle kaikkiaan viisi maalia, joista isäntien tekemät kolme osumaa (Palmu, Juuso Vainio, Julius Nättinen) olivat ottelun kannalta lopulta ratkaisevassa roolissa. Vierasmiehistön onnistuttua erässä kahdesti maalinteossa (2-2 Joose Antonen, 4-3 Matias Macelli), kykeni JYP molemmilla kerroilla kuittaamaan kiekon lyhyessä ajassa niin ikään verkon perukoille.
– Vastassa oli hyökkäysvahva joukkue. Koko ajan, kun Ilves piti kiekkoa, oli pieni pelko siitä mitä tapahtuu. Onneksi saatiin muutama nopea kuittaus aikaiseksi, JYP-luotsi Pekka Tirkkonen sanoi helpottuneesti.
Kolmannen erän alussa kolmen tehopisteen (2+1) iltaa viettänyt Julius Nättinen onnistui ylivoimalla (6-3), minkä jälkeen isännät pelasivat kypsästi loppuun asti. Pelin päätöshetkillä Ilves onnistui nousemaan vielä kahden maalin päähän Eemeli Suomen maalilla, mutta se oli lopulta enää pelkkää kosmetiikkaa.
– Nousujohteinen peli. Kuusi tehtyä maalia ja viimeisen erän fiksu pelaaminen lämmittävät erityisesti mieltä, hurrikaanikäskijä linjasi.
“Lähdin nauttimaan pelaamisesta”
Kotijoukkueen ottelun tehokkain muodostelma oli trio Petrus Palmu-Miska Siikonen-Julius Nättinen, joka sai kasaan yhteistehot 4+5.
– ”Julle” (Nättinen) on tuttu juniorimaajoukkueesta ja kemiamme toimi jo silloin hyvin yhteen. ”Mise” (Siikonen) tuo kokoa ketjuumme ja tekee hyvin tilaa, sekä likaista duunia, Palmu kuvaili hyökkäysvitjan työnjakoa.
– Tiedän osaavani pelata jääkiekkoa, joten lähdin vaan nauttimaan pelaamisesta. Tällä kertaa tuli paikkoja, menin itse maalille ja pistin myös kiekkoa maalille, tuore JYP-hyökkääjä lisäsi lopuksi.
JYP jatkaa liigavääntöjään seuraavan kerran tiistaina, jolloin vieraskaukalossa asettuu vastaan Mikkelin Jukurit.