Ässät voittoon maalitalkoissa – ”Oltiin lapasia”

JYP mitteli lauantaina Ässien kanssa vaiherikkaan kamppailun, jossa tarjoiltiin peräti kymmenen täysosumaa. Mollivoittoisten joukkueiden kauden kolmannen yhteenoton vei nimiinsä lopulta Ässät, joka aiheutti JYPille seitsemännen perättäisen tappion 6-4 (3-0, 1-0, 2-4) –lukemin.

Tappiollisissa merkeissä tammikuuta tarponut JYP sai otteluun surkean startin, kun jo 14. peliminuutin jälkeen valotaululla komeilivat Ässien 3-0-johtolukemat (Jyri Marttinen 1-0, Niklas Peltomäki 2-0, Lenni Killinen 3-0). Tähän kun iskettiin vielä toisen erän jälkipuoliskolla nähty Peter Tiivolan 4-0-osuma, alkoi jyväskyläläisjoukkueen seitsemäs perättäinen tappio näyttää entistä todennäköisemmältä.

Ässät horjutti onnistuneesti JYPiä ensimmäisen kerran tällä kaudella (Kuva: Jiri Halttunen).

– Karmea lähtö peliin. Ensimmäinen erä ja peli 3-0. Myös toinen erä oli meiltä karmea, JYPin pääluotsi Pekka Tirkkonen murahti taiston tauottua.

JYPin osalta Porin lauantai-ilta sai kuitenkin vielä uuden käänteen päätöserässä. Jyväskyläläisvieraat nimittäin iskivät vajaassa kahdeksassa minuutissa kiekon neljästi porilaisverkkoon, minkä ansiosta voittotaistelu lyötiin uudelleen käyntiin 4-4-tasalukemista.

Jyri Marttinen onnistui kahdesti rokottamaan entistä seuraansa (Kuva: Jiri Halttunen).

– Kolmanteen erään joukkue kehitteli kiriä ja päästiin tasoihin, mutta se ei riittänyt vieläkään pisteisiin.

Hurrikaanimaaleista vastasivat 700. liigapelinsä kiekkoillut Ossi Louhivaara (4-1), Mikko Mäenpää (4-2), Jarkko Immonen (4-3) ja Jerry Turkulainen (4-4). Toisena syöttäjänä Immosen 4-3-maalissa toiminut Jani Tuppurainen sai tämän syöttömerkinnän myötä kasaan 500. tehopistettä.

”Kelkka on saatava kääntymään”

Iltapuhde sai jyväskyläläisittäin lopulta murheellisen päätöksen, kun ajassa 56:30 Tyson Spink iski ylivoimalla 5-4-voittomaaliksi jääneen osuman. Parisen minuuttia myöhemmin toistamiseen maalinteossa onnistunut Jyri Marttinen viimeisteli tyhjään hurrikaanirysään 6-4-loppulukemat.

– Kun peliä ratkaistiin, oltiin lapasia. Epätoivoisuus pisteistä ei näkynyt alussa meidän otteissa, Pekka Tirkkonen myönsi.

Jani Tuppurainen (oik.) merkkautti tililleen syöttömerkinnän, minkä ansiosta 500. tehopisteen raja täyttyi (Kuva: Jiri Halttunen).

– Pisteitä on vielä paljon jaossa. Kelkka on saatava kääntymään, eikä siihen auta kuin raaka työ ja perusasioihin palaaminen, hurrikaanivalmentaja totesi lopuksi.

JYP kiekkoilee ensi viikolla niin ikään kolme liigakamppailua, joista ensimmäinen käydään keskiviikkona Jyväskylässä. Tuolloin LähiTapiola Areenalla vierailee toistamiseen lyhyen ajan sisään kohdattava KooKoo Kouvolasta.

 

Antti Hokkanen