JYP ja Ilves tahkosivat lauantaina loppuunmyydyllä LähiTapiola Areenalla laadukkaan sarjataiston, jossa ei maaleilla juuri juhlittu. Tiukkojen vaiheiden jälkeen pidemmän korren vei lopulta Ilves voittolaukauskilpailun jälkeen 1-2 (0-0, 1-0, 0-1, 0-0, 0-1) -lukemin.
– Tulokseen ei tietenkään voi olla tyytyväinen, mutta pelasimme tällä viikolla kolme peliä ja päästimme vain kaksi maalia omiin. Siitä meidän pitää ponnistaa eteenpäin, JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen sanoi ottelun jälkimainingeissa.
![](https://www.jypliiga.fi/wp-content/uploads/2020/02/jyp_ilves_hof_02-1024x683.jpg)
Ennen ottelua JYPin Hall of Fameen valittiin Seppo Rantanen (kolmas vas.), sekä kesällä edesmennyt Eila Pynnönen (Kuva: Jiri Halttunen).
JYP oli kahdessa ensimmäisessä erässä hallitsevampi osapuoli, mutta maalinteossa isännät onnistuivat vasta ajassa 32:21. Hurrikaaninutut pelasivat ylivoimalla, minkä seurauksena perjantaina Kuopiossa pirteästi esiintynyt Robert Rooba sivalsi b-pisteiden välistä JYPin 1-0-johtoon. Jyväskyläläisveräjällä pelannut Markus Ruusu urakoi kahdessa erässä vain 11 torjuntaa, kun samaan aikaan Ilves-kassari Eetu Mäkiniemen tilastoihin rustattiin 40 minuutin jälkeen 20 torjuntamerkintää.
– Ensimmäinen erä oli hakemista puolin ja toisin, mutta toinen erä oli tosi hyvä. Siihen olisi voinut tehdä vielä maalin, toisen, jopa kolmannenkin, JYP-luotsi kertasi.
![](https://www.jypliiga.fi/wp-content/uploads/2020/02/jyp_ilves_hof_04-1024x683.jpg)
Robert Rooban kauden 11. maali ei kantanut JYPiä lopulta voittoon saakka (Kuva: Jiri Halttunen).
Kolmanteen erään Ilves tuli väkevästi ja olikin siinä pelitapahtumien päällä. Kertaalleen tamperelaisvieraat onnistuivat myös maalinteossa, kun Ville Meskanen löi ylivoimalla varsinaisen peliajan päätöslukemiksi 1-1.
– Ilves tuli kolmanteen erään vahvasti ja pääsi tasoihin ylivoimalla. Laadukas peli, jossa oli kova vaatimustaso. Pelaajat olivat tiukoilla molemmissa joukkueissa, hurrikaanivalmentaja näki.
![](https://www.jypliiga.fi/wp-content/uploads/2020/02/2020_02_15_jyp_ilves_19-1024x683.jpg)
JYP-kapteeni Juuso Vainio palasi kokoonpanoon kuukauden tauon jälkeen (Kuva: Jiri Halttunen).
Kamppailun ratkaisu nähtiin lopulta voittolaukauskilpailussa, jossa Arttu Ruotsalainen ratkaisi voiton Ilvekselle päättäväisen yksilösuorituksen seurauksena.
– Joukkue tekee paljon hommia toistensa eteen. Tällä viikolla ilme on ollut hyvä ja positiivinen, JYPin vastuuvalmentaja Pekka Tirkkonen lausahti kiekkoviikon päätteeksi.
![](https://www.jypliiga.fi/wp-content/uploads/2020/02/2020_02_15_jyp_ilves_42-1024x683.jpg)
Arttu Ruotsalaisen maali voittolaukauskilpailussa toi Ilvekselle kauden ensimmäisen voiton JYPistä (Kuva: Jiri Halttunen).
Seuraavan kerran JYP on tositoimissa ensi tiistaina, jolloin ohjelmassa on reissupeli Lahden Pelicansin vieraana.
Antti Hokkanen