Jukurit kampitti JYPin – ”Nöyryys jäi koppiin”

Mikkelin perjantai-illassa koettiin tämän kauden osalta ennennäkemättömiä hetkiä, kun Jukurit kellisti vastassa olleen JYPin ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Voittolukemat kirjattiin mikkeliläismiehistön eduksi maalein 3-1 (0-1, 0-0, 3-0).

Ottelun avausjaksolla kiekkokansaa ei juurikaan hemmoteltu todellisilla maalipaikoilla. Molempien joukkueiden maalivahdit (Sami Rajaniemi, Jukurit / Eetu Laurikainen, JYP) saivat kumpainenkin pysyä työmaallaan kohtuullisen rauhallisena.

Kertaalleen kiekko kuitenkin löysi tiensä maalikehikoiden väliin, kun Liigan pistepörssin voitosta taisteleva Julius Nättinen vei JYPin 1-0-vierasjohtoon jo reilun minuutin pelaamisen jälkeen. Hyvän esityön ”Jullen” sesongin 32. osumaan tekivät Petrus Palmu ja ratkaisevan syötön antanut Antti Kalapudas.

– Peliin tulo oli ihan hyvä. Olimme pirteitä ja pääsimme 1-0-johtoon, JYP-luotsi Pekka Tirkkonen aloitti kertaamisen.

Julius Nättisen maali ei JYPiä lopulta paljoa lämmittänyt (Kuva: Mikko Kankainen / Liiga).

”Toisessa erässä oli paikkoja ratkaista”

Jyväskyläläisittäin kamppailun toinen kolmannes oli se, jossa peli olisi pitänyt kääntää lopullisesti edukseen. Hurrikaaninutut loivat tilanteita mikkeliläisveräjälle, mutta tehottomuus maalipaikoissa paistoi otteista.

– Toisessa erässä meillä oli paikkoja ratkaista peli, mutta emme olleet maalipaikoissa tarpeeksi teräviä. Loimme laatupaikkoja, joista peli olisi pitänyt tappaa, hurrikaanikoutsi manasi.

Pelin päätyttyä Jukurit juhli kauden avausvoittoaan JYPistä (Kuva: Mikko Kankainen / Liiga).

Päätöserä oli lopulta käänteentekevin jakso koko pelissä, sillä Jukurit löi siinä tiskiin kolme maalia ja saalisti niiden myötä kauden ensimmäisen voittonsa JYPistä. Isännät voittoon maaleillaan johdattivat Jesper Piitulainen, Mikko Kokkonen ja Jakub Galvas.

– Kolmannessa erässä Jukurit taisteli suurella sydämellä ja me taas olimme puolustuksellisesti huonoja. Nöyryys mikä meillä oli pelin alussa mukana, jäi koppiin, Pekka Tirkkonen tunnusti.

JYP kohtaa viikon toisessa ottelussaan lauantaina Turun Palloseuran, kun joukkueet iskevät yhteen LähiTapiola Areenalla.

 

Antti Hokkanen