IFK ja JYP pelasivat torstai-iltana poikkeuksellisen liigaväännön Helsingissä, kun joukkueiden kauden neljäs kohtaaminen kiekkoiltiin kokonaan ilman yleisöä koronavirusepidemian vuoksi.
– Matkalle lähdettäessä oltiin vielä epävarmoja siitä, mitä tulee tapahtumaan. Varmuudella ei tiedetty mitään ennen Helsinkiin lähtöä. Hoidettiin aamutoimet, ruokailut ja muut valmistautumiset normaaliin tapaan, JYPin vastuukäskijä Pekka Tirkkonen taustoitti pelin päätyttyä.
– Saatiin matkalla tietää, että pelataan tyhjille katsomoille. Se ei tietenkään ollut helppoa kummallekaan joukkueelle, eikä kukaan ole varmaan koskaan aiemmin kokenut tällaista. Lähtökohdat olivat molemmille vaikeat, Tirkkonen jatkoi.
Ottelun voittajaksi selviytyi lopulta JYP, joka kuittasi kauden ensimmäisen IFK-voiton tililleen jatkoajan jälkeen 3-4 (0-0, 2-2, 1-1, 0-1) -päätöslukemin.
– Pelin alussa jouduttiin puolustuskannalle. IFK oli vahva, eikä me pärjätty halutulla tavalla. Meille tuli kiekollisesti paljon virheitä. Toisessa erässä IFK pääsi johtoon (Mikko Kousa 1-0 ja Lennart Petrell 2-0), mutta saatiin nopeasti kavennus (Samuli Ratinen) aikaan. Saatiin siitä jatkumoa pelille ja lyötiin ottelu tasoihin (Jani Tuppurainen).
– Viimeisen erän alussa jouduttiin puolustamaan, mutta kestettiin ja saatiin johtomaali (Petrus Palmu). IFK pääsi kuitenkin harmittavasti tasoittamaan pelin loppuhetkillä (Otto Paajanen).
”Yleisö on tärkeä osa peliä”
Jatkoajalla voiton JYPille ratkaisi Antti Kalapudas, joka iski 4-3-voittomaalin IFK-rysään maalipörssin voiton vievän Julius Nättisen syötöstä.
– Pelattiin hyvää peliä ja meillä oli jo aiemmin hyvät saumat voittomaaliin. Voitto on aina voitto, mutta sitä pitää arvostaa, kun voittaa IFK:n Helsingissä, hurrikaanivalmentaja paalutti.
– Jokainen joutui henkilökohtaisella tasolla pumppaamaan itsensä vielä normaalia enemmän valmiiksi, kun ottaa huomioon mitkä lähtökohdat pelille olivat. Tässä huomasi hyvin sen, että yleisö on tärkeä osa peliä, JYP-luotsi lisäsi.
JYP pelaa runkosarjan viimeisen – ja samalla mahdollisesti myös koko liigakauden päättävän – ottelun lauantaina, kun Jyväskylässä vierailee Vaasan Sport. Kyseinen kamppailu mitellään torstain kierroksen tapaan tyhjille katsomoille.
– Vielä en ole kerennyt miettimään asiaa sen pidemmälle, mutta meidän päätehtävä on olla valmiina kaikkeen, Pekka Tirkkonen päätti.
Antti Hokkanen