Hurrikaanitykistöllä menestyksekäs perjantaitulitus – “Pystyttiin parantamaan kiekollista peliä”

JYP punnersi perjantai-illan ratoksi pöytään kauden ensimmäisen kotivoittonsa, kun Lappeenrannan SaiPa joutui nöyrtymään LähiTapiola Areenalla päätöslukemin 5-1 (1-1, 1-0, 3-0).

– SaiPa pääsi iskemään heti pelin alussa maalin, joten startti ei ollut meille vieläkään halutunlainen. Päästiin kuitenkin hyvin peliin mukaan. Pelattiin järkevästi ja oltiin kärsivällisiä, JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen niputti pelin päätyttyä.

– Olimme varmasti paikallaolijoista parempi, mutta vielä täytyy pystyä parantamaan tekemistä pelin kriittisillä hetkillä. Kauden ensimmäiselle kotivoitolle annetaan tietysti sen ansaitsema arvo, JYP-hyökkääjä Miska Siikonen puolestaan totesi.

Hurrikaaniryhmällä oli perjantai-iltana rutkasti aihetta hymyyn (Kuva: Jiri Halttunen).

SaiPa tuli kamppailun alkuun terävästi, minkä seurauksena Santeri Virtanen pääsi tuikkaamaan vierasjoukkueen 1-0-johtomaalin jo ajassa 1:20. Osumaa edelsi JYP-vahti Veini Vehviläisen ja jyväskyläläispuolustuksen kommunikaatiovirhe, jonka ansiosta Virtanen pääsi iskemään kiekon puolityhjään hurrikaanipömpeliin. 

Suhteellisen tasaisella avausjaksolla JYP pääsi SaiPaa paremmille tekopaikoille, joista yksi konkretisoitui myös maalin muodossa. Hippoksen digitaalit stoppasivat ajassa 11:46 isäntien 1-1-tasoitusmaalin merkiksi, kun Jani Tuppurainen pamautti Severi Lahtisen mainiosta esityöstä laatan ohi SaiPa-kassari Niclas Westerholmin.

“Oli hieno nähdä, kun kaveri punnersi tuollaisen kudin”

Mittelön voittomaali nähtiin lopulta toisen jakson puolivälin jälkeen, jolloin Patrik Puistola niittasi puolittaisen läpiajonsa päätteeksi JYPin 2-1-johtomaalin aikaan 34:09. Hyvän alustuksen osumaan teki vapauttavan pystysyötön antanut Samuel Helenius.

– Marginaalit oli pienet, mutta meillä oli SaiPaa enemmän maalipaikkoja. Virheitä tuli, mutta isossa kuvassa pystyttiin parantamaan kiekollista peliä. Hyökkäyspäässä pysyttiin paremmin kiekossa ja pystyttiin myös suojaamaan sitä, JYP-luotsi Pekka Tirkkonen mainitsi.

Patrik Puistola vastasi ottelun voittomaalista (Kuva: Jiri Halttunen).

Päätösjakson avauspuolisko tarjosi SaiPalle avaimia nousta peliin mukaan, mutta jatkossakin maaleja iski vain JYP. Hurrikaanihyökkääjä Samuel Helenius sivalsi alivoimalla vastahyökkäyksestä liigauransa avausmaalin (3-1), kultakypärä Jerry Turkulainen iski tyhjiin 4-1 ja 5-1-loppulukemat taululle löi Robert Rooba kauden avausmaalinsa myötä.

– Kolmannen erän jäähyt tapettiin hyvin. Alivoima taisteli hienosti ja siihen päälle vielä Heleniuksen tahtomaali. Oli hieno nähdä, kun nuori kaveri punnersi alivoimalla tuollaisen kudin. Hänellä on ollut paljon paikkoja aikaisemminkin, joten se oli täysin ansaittu onnistuminen, Pekka Tirkkonen sanoi.

Samuel Heleniuksen (toinen vas.) liigauran avausmaali oli seurausta hyvästä yksilösuorituksesta (Kuva: Jiri Halttunen).

– Voitto nostaa joukkueen itseluottamusta ja antaa lisää energiaa. Elämme vaikeita aikoja, joten tarvitsemme myös yleisön tukea ja kannustusta, hurrikaanikäskijä totesi lopuksi viitaten ilmoitettuun yleisömäärään (2001).

Joukkueet kohtaavat toisensa jo lauantaina, jolloin taistelutantereena toimii Lappeenrannan Kisapuisto.

 

Antti Hokkanen