JYP toistamiseen SaiPaa terävämpi – “Koko joukkue puhalsi yhteen hiileen”

SaiPa ja JYP jatkoivat back-to-back – viikonlopun toisen osaottelun merkeissä lauantaina. Lappeenrannassa käydystä yhteenotosta muotoutui niukkamaalinen ottelu, joka tilastoitiin lopulta jatkoajan jälkeen JYPille maalein 1-2 (0-0, 1-0, 0-1, 0-1). 

– Kova taistelupeli. SaiPa puolusti sitkeästi keskustaa ja heidän maalivahtinsa (Matej Tomek) pelasi hyvin, aivan kuten meidänkin (Veini Vehviläinen), JYPin vastuuvalmentaja Pekka Tirkkonen tunnusti taiston tauottua.

Tasaisen ja maalittoman avausjakson jälkeen pelitapahtumien hallinta siirtyi JYPille, joka oli toisessa erässä selvästi dominoivampi osapuoli. Lukuisista yrityksistä huolimatta hurrikaanivieraat eivät kuitenkaan onnistuneet maalinteossa, jota seurasi lopulta SaiPa-hyökkääjä Tomáš Záborskýn 1-0-maali ajassa 38:43.

– Saimme ensimmäisen erän lopun ylivoimilla hyviä tekopaikkoja, mutta ei onnistuttu maalinteossa. Toinen erä oli selkeästi meidän. Luotiin paljon paikkoja, mutta maalit jäivät jälleen puuttumaan. Otteistamme puuttui vielä siinä vaiheessa tahtoa, hurrikaanikäskijä kertasi.

Alex Lintuniemi (oik.) vastasi JYPin 1-1-tasoitusmaalista (Kuva: Jiri Halttunen).

SaiPa oli kolmannen erän kenttätapahtumissa niskan päällä, johon osaltaan myötävaikutti JYPin ottamat kolme kaksiminuuttista. Kotijoukkueen tuskaillessa tehottomuutensa kanssa, onnistui vierasjoukkue käyttämään tilaisuutensa hyväkseen. Kisapuiston digitaalit pysähtyivät ajassa 56:59 JYPin 1-1-tasoitusmaalin merkiksi, josta vastasi b-pisteiden välistä osunut Alex Lintuniemi.

– Kolmannessa erässä otettiin muutama jäähy ja SaiPa pääsi pelin päälle. Tiedettiin, että tarvitsemme tahtomaaleja, sillä takakulmille ei ollut hirveästi tilaa syötellä. Lopussa saatiin hieno nousu ja rutistimme itsemme tasoihin, Pekka Tirkkonen totesi.

“Voittava jääkiekko tarvitsee uhrautumista joukkueen eteen”

Jatkoajalla JYP-leirin sankariksi nousi Miska Siikonen, joka survoi todellisella tahtomaalilla jyväskyläläismiehistön maukkaaseen 2-1-vierasvoittoon. 

– Voitot antavat itseluottamusta ja samalla ne hitsaavat joukkuetta yhteen, etenkin tällaisina aikoina. Oli hienoa nähdä miten koko joukkue puhalsi yhteen hiileen. Arvostusta löytyi, kun kiekkoja blokattiin ja mustelmia otettiin. Voittava jääkiekko tarvitsee uhrautumista joukkueen eteen ja se myös näkyi viikonlopun molempien pelien tuloksessa, JYP-luotsi linjasi.

JYPillä oli back-to-back -pelien jälkeen enemmän aihetta hymyyn (Kuva: Jiri Halttunen).

Seuraavan kerran JYPin piti olla tositoimissa ensi perjantaina kotijäällä Oulun Kärppiä vastaan, mutta koronakaranteeniin määrätty oululaisjoukkue on sivussa tositoimista 24.10. saakka. Liiga hakee Kärppien karanteenin takia JYPille uutta vastustajaa kyseiselle perjantaipäivälle. 

– Nyt oli vuorokauden sisään kaksi tiukkaa peliä, jossa oltiin liikkeellä pienellä porukalla. Seuraavaksi huilataan pari päivää ja tiistaina kokoonnutaan seuraavaksi harjoitusten merkeissä. 

– Päivä kerrallaan eletään ja ainakin ensi lauantaina pelataan Turussa. Mielellään tietysti haluttaisiin pelata myös perjantaina, mutta siihen asiaan emme voi itse vaikuttaa. 

Antti Hokkanen