Kärpät ryösti pisteet matkaansa – ”Meille tehdään maaleja edelleen liian helposti” 

JYPin ja Oulun Kärppien kauden ensimmäisestä kohtaamisesta kehkeytyi yhdeksän maalin kiekkonäytelmä. Kolmen erän ja 60 pelatun minuutin päätteeksi voittolukemat kirjattiin aikakirjoihin lopulta oululaisvieraiden eduksi maalein 3-6 (1-2, 0-3, 2-1).

Nähtiin jälleen, kuinka kova vaatimustaso on, kun pelataan sarjan kärkijengejä vastaan, JYP-hyökkääjä Samuel Helenius linjasi pelin päätyttyä.

Meille tehdään maaleja edelleen liian helposti. Niihin pitää panostaa ja olla entistä tarkempi, ettei niitä pääsi tulemaan liian helpolla, Helenius jatkoi.

Mittelön avausjakso koluttiin läpi tasatahdein. Maalihanat aukaistiin vierasjoukkueen toimesta yhdeksän peliminuutin jälkeen, jolloin Radek Koblížek iski läpiajonsa päätteeksi kiekon ohi JYP-maalissa pelanneen Markus Ruusun. Isäntien vastausta ei tarvinnut odottaa vajaata viittä minuuttia kauempaa, kun Antti Kalapudas laukoi kauden avausmaalinsa Kärppien maalissa pelanneen Justus Annusen taakse.

Antti Kalapudas (oik.) viimeisteli kauden avausmaalinsa väkevän nousun päätteeksi (Kuva: Jiri Halttunen).

”Kuvastaa toista erää, jos ei ole ensimmäistäkään laukausta kohti maalia”

Kärpät onnistui erässä vielä kertaalleen, kun oululaiskippari Mika Pyörälä sivalsi neljän tehopisteen iltaa viettäneen Juhamatti Aaltosen mainiosta esityöstä Kärpät 2-1-vierasjohtoon. JYPillä oli tämän jälkeen paikat tasoitukseen kahden miehen ylivoimalla, mutta tehoton erikoistilannepelaaminen ei tuonut isännille kaivattua tulosta.

– Oli totta kai tiedossa, että Kärpät on kova porukka. Siitä huolimatta meidän olisi pitänyt pystyä vastaamaan heidän peliinsä nähtyä paremmin, hurrikaanisentteri totesi.

Juhamatti Aaltonen (oik.) osoitti Hippoksen illassa, etteivät pelimiehen taidot olleet hävinneet (Kuva: Jiri Halttunen).

Pelin ratkaisut nähtiin toisessa erässä, jossa Kärpät vei ja JYP vikisi. Mikko Mannerin miehistö tehtaili keskimmäisellä jaksolla peräti kolme maalia (Pyörälä 1-3, Cody Kunyk 1-4, Taneli Ronkainen 1-5), kun samaan aikaan toisessa päässä JYP ei saanut ensimmäistäkään laukausta kohti oululaisveräjää.

– Se kuvastaa koko toista erää, jos meillä ei ole ensimmäistäkään laukausta kohti vastustajan maalia. Erä oli osaltamme niin synkkä, ettei siitä voi kuin parantaa, Samuel Helenius manasi.

Markus Ruusu urakoi JYP-maalilla 36 torjunnan edestä (Kuva: Jiri Halttunen).

”Alkukausi mennyt henkilökohtaisesti hyvin”

Päätöserässä pelitapahtumat tasoittuivat, joskin kiekollinen ote pysyi edelleen Kärpillä. Hurrikaanimiehistö käynnisteli orastavaa takaa-ajoaan viimeisellä kymmenminuuttisella, jolloin Severi Lahtinen (2-5) ja Jerry Turkulainen (3-5) värkkäsivät molemmat mieheen ylivoimaosumat. Maalit eivät kuitenkaan kantaneet JYPiä lopulta tämän pidemmälle ja 3-6-päätöslukemat jyväskyläläisverkkoon niittasi oululaispuolustaja Kasper Puutio.

Loppuviikkoa ajatellen tästä pelistä jäi paljon parannettavaa. Viikon kahdesta jälkimmäisestä pelistä (Sport, TPS) ei kelpaa mikään muu kuin kuusi pistettä, JYP-kiekkoilija alleviivasi.

Samuel Heleniukselle merkattiin syöttöpiste JYPin 1-1-tasoitusmaaliin (Kuva: Jiri Halttunen).

17-vuotiaan hurrikaanihyökkääjän uran ensimmäinen liigakausi on käynnistynyt loistokkaissa merkeissä. 16 pelatun ottelun jälkeen koossa on tehot 5+2, jotka oikeuttavat JYPin sisäisen pistepörssin 4. sijaan. Jyväskyläläisjoukkueen maalipörssin kärkinimi miehittää Liigan tulokkaiden pistepörssissä tällä hetkellä myös 4. sijaa. 

Alkukausi on mennyt henkilökohtaisesti tosi hyvin. Olen päässyt pelaamaan omilla vahvuuksillani hyvässä roolissa ja olen sopeutunut joukkueeseen todella hyvin, reilun 13 minuutin peliajalla per ottelu työskentelevä Samuel Helenius toteaa lopuksi.

Liigamittelöt jatkuvat JYPin osalta torstaina, jolloin ohjelmassa on vierasottelu Sportia vastaan uusitulla Vaasan Sähkö Areenalla. 

  

Antti Hokkanen