Kuluvan viikon liigamittelöt saatiin JYPin osalta pakettiin perjantaina, kun LähiTapiola Areenalla vieraili Turun Palloseura. Joukkueiden kauden toinen keskinäinen yhteenotto jatkoi hurrikaaninuttujen kurimusta pisteiden matkatessa Turkuun lukemin 4-6 (2-1, 2-1, 0-4).
– Pelattiin 53 minuuttia ihan hyvää jääkiekkoa. Otettiin pelin lopussa liikaa jäähyjä, jotka kaatoivat sen lähellä olleen voiton, JYP-hyökkääjä Patrik Puistola harmitteli ottelun päätyttyä.

Jerry Turkulainen ja Samuli Vainionpää ehtivät vaihtaa kuulumisia taiston tuoksinassa (Kuva: Jiri Halttunen).
Joukkueet väänsivät tasaisissa merkeissä läpi pelin avausjakson, jossa nähtiin yhteensä kolme täysosumaa. Maalinteon aloitti kolmannessa ottelussa peräkkäin ylivoimalla osunut JYP, kun Ty Dellandrea laukoi oikean b-pisteen tuntumasta kiekon ohi TPS-vahti Andrei Karejevin ajassa 3:29. Turkulaisvieraat vastasivat takaiskuun reilut kymmenen minuuttia myöhemmin, jolloin Juuso Pärssinen sivalsi niin ikään ylivoimalla laatan JYP-maalilla torjuneen Markus Ruusun taakse. Isännät siirtyivät vielä erän päätteeksi 2-1-johtoon Robert Rooban kauden viidennellä osumalla, jonka ”Robi” viimeisteli harhauttamalla taidokkasti turkulaiskassari Karejevin.
– Muutamassa viime pelissä ollaan annettu vastustajalle pari maalia eteen, jonka vuoksi pelin alkuihin on panostettava vielä enemmän, jyväskyläläishyökkääjä korosti.
Toisessa erässä TPS sai aiempaa paremmin hyökkäyksiään JYP-maalille, joista yksi konkretisoitui myös maalin muodossa. Turkulaishyökkääjä Petteri Wirtanen löi maalin edestä pelivälineen jyväskyläläisrysään, minkä seurauksena peli tasoittui 2-2:en. Tämän jälkeen kaukalossa pauhasi lyhytkestoinen, mutta sitäkin tehokkaampi hurrikaanipyörre. Kotijoukkue onnistui 22 sekunnin sisään kahdesti maalinteossa, kun Jerry Turkulainen (3-2) ja Brad Lambert (4-2) syvensivät vuorollaan TPS:n vierasahdinkoa.

Patrik Puistola myönsi jäähyjen ratkaisseen ottelun vieraille (Kuva: Jiri Halttunen).
”TPS pelasi hyvää ylivoimaa”
JYP tuli kolmanteen erään aktiivisella otteella, mikä osaltaan vaikeutti TPS:n nousumahdollisuuksia kahden maalin takaa-ajotilanteessa. Raimo Helmisen luotsaaman vierasryhmän etsikkoaika ajoittui lopulta varsinaisen peliajan päätöskymmenminuuttiselle, jossa jo hyvältä näyttänyt kotijoukkueen ote mureni totaalisesti. TPS nousi ensin maalin päähän Markus Nurmen ylivoimaosumalla (3-4) ja lähes perään tasoihin Eemil Viron maalilla (4-4).
– Turhat jäähyt on niin ikään saatava pois ja johtoasemassa pelaamiseen pitää myös panostaa nykyistä paremmin, Patrik Puistola listasi parannettavia osa-alueita.

Joukkueiden kauden toinen vääntö oli tiukkaa taistoa loppuun saakka (Kuva: Jiri Halttunen).
Hetkeä myöhemmin JYP-puolustaja Joni Jurmo ajettiin suihkuun päällä puskemisesta ja TPS sai mahdollisuutensa, jonka turkulaisvieraat myös käyttivät häikäilemättömästi hyödykseen. Josh Kestner pamautti ylivoimalla TPS:n 5-4-vierasjohtoon ja tovia myöhemmin Lauri Pajuniemi viimeisteli vierasmiehistön 6-4-voittolukemat niin ikään ylivoimapelin seurauksena. Hurrikaanipaiste pimeni täysin neljässä minuutissa ja 26 sekunnissa, jona aikana TPS pyöräytti pelin ratkaisevasti päälaelleen neljällä osumallaan.
– TPS pelasi hyvää ylivoimaa. Heiltä löytyi myös luisteluvoimaa ja kamppailukovuutta, hurrikaanikiekkoilija tunnusti lopuksi.

JYP joutui jälleen poistumaan kaukalosta hävinneenä osapuolena (Kuva: Jiri Halttunen).
Ensi viikolla JYPillä on jälleen ohjelmassa tiukka kolmen kamppailun viikko. Keskiviikkona vieraillaan Mikkelin Jukureiden kotiluolassa, perjantaina isännöidään Porin Ässiä ja lauantaina reissataan Kuopion KalPan vieraaksi.