JYP löysi avaimet voittoon – ”Tämä on meille hyvä itseluottamusboosti”

JYP sai kuluvan vuoden viimeisessä liigaottelussa vastaansa Mikkelin Jukurit. Joukkueiden kauden kolmas kohtaaminen oli aiempien yhteenottojen tapaan jyväskyläläisjuhlaa, kun tällä kertaa voittolukemat kirjattiin isännille päätösmaalein 4-0 (1-0, 2-0, 1-0). Vuodenvaihteen kunniaksi JYP katkaisi samalla seitsemän ottelun mittaisen tappioputkensa.

– Joukkueelta vahva esitys. Tietysti 4-0-loppulukemat kertovat siitä, ettei vastustaja saanut mitään älyttömän vaarallisia maalipaikkoja. Saatiin peliin hyvä sisääntulo ja esitettiin hyvää puolustuspelaamista, JYP-puolustaja Aleksi Salonen niputti kamppailun tauottua.

JYPin vaihtopenkin takana hääri tuttu mies, kun urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen liittyi hiljattain valmennustiimiin mukaan (Kuva: Jiri Halttunen).

Tasaväkisellä avausjaksolla kiekko löysi kertaalleen tolppien väliin, kun JYP löi taululle 1-0-johtolukemat viiden peliminuutin jälkeen. Maalintekijänä kunnostautui 17-vuotias Aleksi Malinen, jonka liigauran neljäs ottelu toi mukanaan sen ensimmäisen täysosuman. Kiekko ajautui tilanteessa hyökkäyssiniviivan alle nousseelle JYP-puolustajalle, joka latasi vastustamattomasti laatan ohi Jukurit-kassari Sami Rajaniemen

– Ensimmäisessä erässä luotiin paljon laadukkaita maalipaikkoja, joista olisi voitu tehdä useampikin maali, Aleksi Salonen kertasi.

– On todella hieno asia, kun nuoret pelaajat onnistuvat. Siihen pyritään, että he uskaltaisivat pelata omaa peliään omilla vahvuuksillaan. Toki he ovat vielä opintiellä, jossa me kokeneet pelaajat pyrimme auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoin, hurrikaanikiekkoilija jatkoi viitaten Malisen ja muiden nuorten JYP-kasvojen otteisiin.

Aleksi Malisen liigauran avausmaalia juhlistivat myös Jani Tuppurainen (vas.) ja Aleksi Salonen (Kuva: Jiri Halttunen).

”Syyskausi on ollut täynnä suuria kasvukipuja”

JYP pääsi toisella kolmanneksella Jukureita paremmin kunnon tekopaikoille, minkä johdosta kiekkoa kaivettiin erässä kahteen otteeseen mikkeliläisrysästä. Jarkko Immonen pääsi värkkäämään 2-0-osuman ilman estelyjä mikkeliläisveräjän edestä ja 3-0-taukolukemat oli puolestaan omalta puolustusalueelta maalintekoon karanneen Robert Rooban käsialaa. 

– Tämä voitto on meille todella hyvä itseluottamusboosti. Puolustuspelaamista on painotettu paljon ja siinä on edelleen varmasti paljon parannettavaa, mutta nyt tuli tuloksellisesti onnistuminen. Toki siinä on edelleen olemassa ongelmakohtia, joista tälläkin kertaa olisi voinut helähtää omiin. Otimme kuitenkin selkeitä askelia eteenpäin omaan pään pelaamisessa ja keskialueen hyökkäysten vastaanotossa, Aleksi Salonen painotti.

Aleksi Salonen piti Jukurit-voittoa tärkeänä onnistumisena puolustuspelaamisen näkökulmasta (Kuva: Jiri Halttunen).

Päätöserässä Jukurit hallitsi kenttätapahtumia, mutta tuloksetta. Mikkeliläisnipun takaa-ajo ei konkreettisesti käynnistynyt missään vaiheessa ja kun 26 koppia kerännyt JYP-vahti Markus Ruusu pysyi loppuun saakka ohittamattomana, oli hurrikaaninuttujen paluu voittokantaan selviö. 4-0-päätöslukemat tyhjään maaliin pelin loppuhetkillä laukoi JYP-kippari Jani Tuppurainen.

– Täytyy sanoa, että on ollut ikimuistoinen syyskausi. Kauteen lähdettäessä tiedettiin, että varmasti tullaan näkemään jonkinlaisia muutoksia. Totta kai tyhjille katsomoille pelaaminen ei ole ideaalijuttu ja toivotaan, että saataisiin katsojat jälleen takaisin halliin, Aleksi Salonen tiivisti.

– Pelillisesti ei olla pelattu sillä tasolla, mihin meillä on potentiaalia. Syyskausi on ollut täynnä suuria kasvukipuja. Paljon huolia ja murheita, että saadaan yhteispeli toimimaan. Ehjiä pelejä emme ole saaneet joukkueena juuri kasaan ja joka pelissä on tullut vähän liikaa isoja virheitä. Se on ollut ongelmakohta. Olemme antaneet vastustajille tosi paljon ilmaisia maaleja, mutta olemme nyt menneet siinäkin paljon eteenpäin. Viime viikkoina pelejä on ollut vähän, minkä ansiosta olemme pystyneet joukkueena kiteyttämään tiettyjä asioita. Se on näkynyt myös pelaamisessa, jyväskyläläiskiekkoilija sanoi lopuksi.

JYP-vahti Markus Ruusu nollasi Jukurit toistamiseen tällä kaudella (Kuva: Jiri Halttunen).

JYP jatkaa liigapelejään seuraavan kerran perjantaina 8. tammikuuta, jolloin vieraskaukalossa asettuu vastaan Helsingin IFK.

 

Antti Hokkanen