Tappara voittoon loppukirin ansiosta – “Viimeisessä erässä peli lössähti”

JYPin ja Tapparan välinen kauden toinen yhteenotto miteltiin perjantaina Jyväskylässä, jossa nähtiin viihdyttävä liigavääntö sarjapisteistä. Toistamiseen kuluvan viikon aikana tositoimissa olleet hurrikaaninutut laittoivat tamperelaisvieraat koville, mutta voittoon saakka se ei aivan kantanut. Päätöslukemat kirjattiin lopulta Tapparalle maalein 3-5 (0-0, 3-2, 0-3).

– Päästiin kamppailemaan hyvin voitosta, mutta viimeisessä erässä peli lössähti, JYP-hyökkääjä Jani Siekkinen kertasi ottelun päätyttyä. 

Pelin avauserästä muodostui vauhdikas taisto, jossa ei kuitenkaan maaleja nähty. Molemmat joukkueet saivat vyörytettyä hyökkäyksiään vastustajan alueelle, mutta varsinaiset huippupaikat jäivät vielä tässä vaiheessa kamppailua kummaltakin uupumaan. 

– Lähdettiin parantamaan omaa peliämme ja jatkamaan sitä nousukäyrää, mikä esityksissämme on ollut havaittavissa viimeiset pari viikkoa.

Jani Siekkinen kellotti Tappara-ottelussa reilun 14 minuutin peliajan (Kuva: Jiri Halttunen).

“Peli näytti ajoittain hyvältä”

Ottelun maalihanat avattiin toden teolla toisella jaksolla, sillä jo kolmen peliminuutin jälkeen jyväskyläläiskaukalossa oltiin nähty kolme täysosumaa. Ajassa 21:13 JYP siirtyi 1-0-johtoon, kun Jerry Turkulainen iski Jarkko Immosen alustuksesta kiekon maalin edestä Tappara-verkkoon. Tamperelaisvieraiden vastaus tuli vajaa minuutti myöhemmin, jolloin Ben Blood laukoi siniviivan tuntumasta lukemat 1-1:een. Isännät kuitenkin siirtyivät toistamiseen kuskin paikalle puolisen minuuttia tästä, kun Robert Rooba sivalsi laatan napakalla rannekudilla ohi Tappara-vahti Dominik Hrachovinan. 

– Tappara oli vastustajana viime viikon kohtaamisen kaltainen, mutta onneksi JYP oli hieman parempi. Päästiin paljon paremmin paineelle ja peli näytti ajoittain ihan hyvältä, JYP-kiekkoilija taustoitti.

Viisi täysosumaa tarjonneen keskimmäisen kolmanneksen seuraava maali näki päivänvalon pelin puolivälissä. JYP-kippari Jani Tuppurainen jätti kiekon hyökkäysalueella b-pisteen tuntumaan Jerry Turkulaiselle, joka pamautti komealla ruoskalla JYPin 3-1-johtoon. Kirvesrinnat nousivat erässä vielä maalin päähän, kun Otto Rauhala niittasi pikkumustan JYP-rysään ohi torjuntavuorossa olleen Niko Parkkisen ajassa 34:48.

Robert Rooban (kultakypärä) kauden kymmenes osuma oli komeaa katseltavaa (Kuva: Jiri Halttunen).

“Pelillisesti oltiin vaiheittain hallitsevampi joukkue”

Tappara haki kolmannen erän alkupuoliskolla vimmatusti tasoitusmaalia, minkä vierasnippu onnistuikin lopulta tekemään jakson puolivälin paikkeilla. 3-3-osuman jyväskyläläishäkkiin ohjasi maalin edustalta Lassi Vanhatalo

– Pelillisesti oltiin vaiheittain hallitsevampi joukkue ja se oli iso parannus, jos verrataan esitystämme viime viikon Tampereen otteluun. Voittamisen pieniä asioita pitää jämäköittää ja itseluottamusta kasvattaa. Kun niissä onnistutaan, niin sitten ollaan hyvällä tiellä, Jani Siekkinen linjasi.

Jerry Turkulaisen (kolmas oik.) kaksi maalia eivät kantaneet JYPiä voittoon saakka (Kuva: Jiri Halttunen).

Päätöskolmanneksen pelitapahtumia hallinnut tamperelaisryhmittymä siirtyi ottelussa ensi kertaa johtoasemaan ajassa 51:00, jolloin Valtteri Kemiläinen pyssytti ylivoimalla Tapparan 4-3-vierasjohtoon. Väännön päätöshetkillä JYP joutui vielä kahden miehen alivoimatilanteeseen, jossa kotijoukkue haki tasoitusta ilman maalivahtia. Tämän seurauksena Tappara kuittasi 3-5-päätöslukemat tyhjään maaliin Patrik Virran toimesta, kun peliaikaa oli jäljellä enää yhdeksän sekuntia.

– Otettiin pari jäähyä, mitkä vaikeuttivat meidän pelaamista. Tappara käytti ylivoimansa hyödyksi ja siihen peli ratkesi, hurrikaanisentteri harmitteli. 

“Odotetaan seuraavaa mahdollisuutta”

Kolmatta kauttaan Mestiksessä kiekkoileva Jani Siekkinen on pelannut tällä kaudella KeuPa-nutussa 19 ottelua, joissa on kertynyt kasaan yhdeksän (5+4) tehopistettä. JYPissä 23-vuotias Lukko-kasvatti on pelannut nyt yhteensä viisi liigamittelöä. 

– Liigapelit ovat tuntuneet oikein hyvältä. Paremmin tunnun pääsevän peliin sisälle, mitä enemmän saan pelejä alle. Juuri nyt tuntuu siltä, että seuraava steppi uralla olisi ehdottomasti pelipaikka Liigassa.

Tappara-ottelu oli Jani Siekkisen liigauran viides kamppailu (Kuva: Jiri Halttunen).

Raumalaissyntyiselle kiekkoilijalle on kertynyt menneissä liigapeleissä peliaikaa keskimäärin reilut 11 minuuttia per ottelu. Liigauran avausmaali syntyi viime viikolla Lappeenrannan SaiPaa vastaan käydyssä vieraskoitoksessa. Mestis-kauden jatkuminen on vielä hämärän peitossa, joten liigakomennuksia Jani Siekkisellä saattaa olla tiedossa vastaisuudessakin.

– Tällä kaudella tähän mennessä pelatut liigapelit antavat ison boostin jokapäiväiseen työhön ja hyvän suunnan kohti omia tavoitteita. Odotetaan seuraavaa mahdollisuutta, hurrikaanihyökkääjä totesi lopuksi.

JYPin liigapelit saavat jatkoa seuraavan kerran ensi keskiviikkona, jolloin Jyväskylässä vierailee Vaasan Sport.

 

Antti Hokkanen