Jukurit oli tyly vieras – “Tulos oli huono”

JYPin ja Jukureiden kauden neljäs kohtaaminen miteltiin perjantaina Jyväskylässä, jossa vietettiin mikkeliläisjuhlia. Erien alut koituivat kotijoukkueelle kohtalokkaiksi, minkä seurauksena vierasmiehistö saalisti tililleen kauden ensimmäisen JYP-voittonsa. Päätöslukemat tilastoitiin 60 minuutin jälkeen lopulta Jukureille tylysti maalein 1-5 (0-1, 1-2, 1-2).

JYP-kapteeni Jani Tuppurainen (kesk.) pelasi perjantaina jo 600. liigaottelunsa JYP-paidassa. Mikko Salmio (vas.) ja Aleksi Salonen onnittelemassa (Kuva: Jiri Halttunen).

Ennen ottelua JYP-leirissä teroitettiin eritoten peliin lähtöä, minkä kanssa jyväskyläläisnipulla on ollut haasteita läpi kauden. Perjantaina hurrikaaniryhmä joutui lopulta päästämään takaiskumaalin jokaisen erän alussa, mikä viime kädessä ratkaisi yhteenoton vastustajalle. Väännön avausmaali nähtiin jo ajassa 1:40, kun Henri Nikkanen ohitti napakalla kääntölaukauksellaan JYP-vahti Markus Ruusun. 

– Otteluun lähtiessä meillä oli hyvä fiilis joukkueessa, mutta vastustaja sai pienellä onnenkantamoisella johtomaalin. Se hieman lamautti meitä ja ote pelistä kääntyi sitä kautta Jukureille, JYP-hyökkääjä Samuel Valkeejärvi myönsi kamppailun tauottua.

“Vastustaja pelasi laadukkaasti”

Varhaisessa vaiheessa tehty osuma ohjasi osaltaan pelitapahtumia, minkä seurauksena Jukurit hallitsi kiekollisia tapahtumia kahden ensimmäisen erän aikana. Mikkeliläisvieraiden ottelun toinen maali syntyi toisen jakson alussa, kun Axel Rindell päätti komean syöttöyhdistelmän b-pisteiden välistä lähteneeseen hienoon laukaukseen. 

– Tällä kertaa vastassa oli mielestäni paras Jukurit, jota vastaan olen itse tällä kaudella pelannut. Vastustaja pelasi laadukkaasti. He kamppailivat ja luistelivat kovaa, kolmeen otteeseen Jukurit tällä kaudella kohdannut hurrikaanikiekkoilija tunnusti.

Lopputulos veti syystäkin JYP-leirin mietteliääksi (Kuva: Jiri Halttunen).

JYPin 1-2-kavennusmaali näki päivänvalon pelin puolivälissä, jolloin Mikko Salmio päätti 15 ottelun maalittoman putkensa sysäämällä laatan b-pisteiden välistä Jukureiden verkkoon. Jukurit siirtyi toisessa erässä vielä uudelleen kahden maalin karkumatkalle Joachim Rohdinin onnistumisen myötä. Kamppailun kaksi viimeistä osumaa nähtiin päätöserässä, jossa maalintekijöinä kunnostautuivat Julius Vähätalo (1-4) ja Anssi Löfman (1-5).

– Tulos oli tietenkin huono. Oltiin Jukureita jäljessä kentän jokaisella osa-alueella, JYP-laituri harmitteli ottelun jälkeen.

Samuel Valkeejärvi jakoi ottelun jälkeen tunnustusta hyvin pelanneelle vastustajalle (Kuva: Jiri Halttunen).

“Tavoitteena on ansaita lisää peliaikaa”

Samuel Valkeejärvi on 19-vuotias JYP-kasvatti, jolle illan Jukurit-mittelö oli kuluvan kauden 22. liigataisto. Hurrikaanihyökkääjän uran ensimmäinen liigamaali syntyi 14. marraskuuta, jolloin vastassa oli tämän illan tanssiparina toiminut Jukurit.

– Oma kausi on sujunut tähän mennessä ihan hyvin. Olen päässyt koko ajan pelaamaan miesten pelejä ja nähnyt samalla, että pärjään myös liigatasolla, KeuPa-paidassakin tällä kaudella esiintynyt JYP-hyökkääjä totesi.

– Henkilökohtaisena tavoitteena on tietysti ansaita lisää peliaikaa hyvien otteiden kautta. Peliaikaa on jo nyt kertynyt ihan mukavasti, mutta sitä pitää vielä pystyä ansaitsemaan lisää omalla hyvällä tekemisellä, keskimäärin kymmenen minuutin peliaikaa ottelua kohden tällä kaudella kerännyt Valkeejärvi päätti.

JYP päättää liigaviikkonsa lauantaina Kouvolassa, jossa vastaan asettuu perjantain kierroksella SaiPalle vieraskaukalossa hävinnyt KooKoo.

 

Antti Hokkanen