JYP jatkoi voittojen tiellä – “Oltiin tehokkaita ja otettiin heti ohjat käsiin”

JYP kiekkoili kuluvan viikon toisen kotikamppailunsa LähiTapiola Areenalla perjantaina, jossa vastassa oli Porin Ässät. Joukkueiden kauden neljäs kohtaaminen muodostui hurrikaaninäytökseksi, minkä päätteeksi voitto tilastoitiin kahden pelin voittoputkeen siirtyneelle JYPille 5-2 (3-0, 2-0, 0-2) -loppulukemin.

– Saatiin hyvä alku pelille. Oltiin tehokkaita ja otettiin heti ohjat käsiin. Kaksi erää pelattiin loistavasti ja kolmanteen erään lähdettiin hieman ehkä vaikeassa tilanteessa (5-0), mutta hoidettiin peli hyvin loppuun asti, viiden ottelun maaliputkessa liitävä JYP-hyökkääjä Robert Rooba tiivisti pelin jälkeen.

Robert Rooba on viimeistellyt seitsemässä edellisessä pelissä peräti yhdeksän maalia (Kuva: Jiri Halttunen).

JYP tuli otteluun väkevästi, minkä seurauksena seitsemän peliminuutin jälkeen valotaululla komeilivat kotijoukkueen 2-0-johtolukemat. Mikko Salmio (1-0) iski kiekon porilaisverkkoon heti hyökkäysalueelle noustuaan ja Samuel Valkeejärvi (2-0) vastaavasti onnistui maalinteossa hyökkäyspään aloitusvoiton jälkitilanteesta. Ässilläkin oli erässä omat hetkensä, mutta hurrikaanivaroituksen antanut jyväskyläläisryhmä lähti erätauolle lopulta kolmen maalin johtoasemassa. 16 sekuntia ennen taukovihellystä syntynyt 3-0-osuma oli seurausta varsin mallikkaasta syöttökuviosta, joka päättyi Severi Lahtisen kauden neljänteen täysosumaan.

– Onnistumisten seurauksena fiilis vaihtopenkillä oli tosi hyvä. On tärkeää, että saadaan onnistumisia laajalla rintamalla. Louhivaaran (Ossi) ja Valkeejärven maalit esimerkiksi olivat todella hienoja juttuja joukkueelle. Ne auttoivat meitä tosi paljon ja toivat mukanaan positiivista energiaa, yhden kauden piste-ennätyksensä perjantaina iskenyt Rooba iloitsi.

Ossi Louhivaaran kauden avausosuma syntyi seitsemännessä ottelussa (Kuva: Jiri Halttunen).

“Pelaamisessa on ollut hyvä fiilis”

Toisella jaksolla isännät jatkoivat rummutusta porilaismaalia kohti, mikä konkretisoitui lopulta kahden maalin muodossa. Ossi Louhivaaran kauden avausosuma (4-0) ja ylivoimalla syntynyt Robert Rooban sesongin 19. onnistuminen (5-0) siirsivät JYPin entistä lähemmäksi ottelun voittoa.

– Tottakai onnistumiset tuovat aina itseluottamusta ja on tosi hienoa, että on pystynyt myös rikkomaan omia henkilökohtaisia ennätyksiä. Pelaamisessa on ollut hyvä fiilis ja olen päässyt pelaamaan hyvien pelikavereiden kanssa. He ovat antaneet minulle mahdollisuuden tehdä pisteitä ja maaleja, yhden kauden maaliennätyksensä aiemmin tällä viikolla rikkonut hurrikaanihyökkääjä mainitsi lopuksi.

Tuskaisten vaiheiden jälkeen aurinko paistaa jälleen (Kuva: Jiri Halttunen).

Ässät sai päätöserässä aiempaa enemmän otetta pelistä, joka lopulta johtikin kahteen porilaismaaliin (Ty Rattie 5-1 ja Nicolai Mayer 5-2), mutta tämän lähemmäksi kamppailun voittoa vierasjoukkue ei Jyväskylän perjantai-illassa enää päässyt. JYP-veräjällä yhtenä voiton takuumiehinä toimi Niko Parkkinen, joka kirjautti taiston tuoksinassa tililleen 29 torjuntaa.

JYP päättää liigaviikkonsa lauantaina Turussa, jossa vastaan asettuu toistamiseen kuluvan viikon aikana kohdattava TPS.

 

Antti Hokkanen