Neljän liigapelin kiekkoviidakossa tällä viikolla seikkaileva JYP jatkaa mittelöitään perjantaina, jolloin LähiTapiola Areenalla vierailee Porin Ässät. Jyväskyläläisnippu palasi takaisin voittokantaan keskiviikkona Tampereella, mikä toi rutkasti uutta itseluottamusta hurrikaanimiehistön harteille.
– Tappara-ottelun jälkeen oli aistittavissa, että voitto oli iso henkinen helpotus kaikille joukkueen parissa toimiville ja varmasti myös kannattajille. Ilmapiiristä aisti, että oltiin kaivattu voittamisen tunnetta, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen taustoittaa edellisen liigataiston jälkeisiä tunnelmia.
– Se oli hyvä muistutus meille urheilun perusjutuista ja siitä, mitkä asiat koetaan tärkeiksi. Häviäminen antaa merkitystä voittamiselle ja lisää voittamisen arvostusta. Uskon, että nuoriso-osastomme otti opikseen nyt jo edesmenneestä pitkästä tappioputkesta, Viitanen lisää.
Tapparasta otetun vierasvoiton (3-2 VL) ohella JYP on kohdannut tällä viikolla myös Turun Palloseuran, joka oli tiistaina Jyväskylässä nohevampi jatkoajan jälkeen 4-3-lukemin. Jyväskyläläisjoukkueen tehokkain pelimies kuluvan viikon mittelöissä on ollut neljän perättäisen ottelun maaliputkessa oleva Robert Rooba (2+1).
– Voittaminen antaa tottakai itseluottamusta ja uskon, että varsinkin henkiselle puolelle olemme saaneet lisää energiaa tällä viikolla. Isossa kuvassa meillä on kuitenkin käynnissä samanlaiset toimenpiteet valmistautumisessa kuin aiemminkin. Uskon, että varsinkin keskiviikon voitto vie hieman väsymystä pois puserosta ja tuo otteisiin enemmän positiivista virettä, Mikko Viitanen linjaa.
“Keskinäiset ottelut ovat olleet tasaisia vääntöjä”
Ässät saapuu Jyväskylään kolmen pelin tappioputkessa, joista viimeisin häviö tuli tällä viikolla Porissa käydyssä koitoksessa Kuopion KalPaa vastaan (3-4 ja). Kuluvan vuoden yhdeksästä reissupelistään patapaidat ovat voittaneet ainoastaan kaksi kamppailua, mikä antanee JYPille oivan iskusauman perjantain kohtaamista ajatellen.
– Ässillä on laadukas joukkue, joka pelaa muiden liigajoukkueiden tavoin kurinalaista peliä. Meidän keskinäiset ottelut ovat olleet suhteellisen tasaisia vääntöjä ja uskoisin, että sama meno jatkuu myös perjantaina. Molemmat joukkueet tuntevat toisensa ja tietävät vastustajan pelityylin.
JYPin ja Ässien tämän kauden kolme aiempaa yhteenottoa ovat olleet tasaisia vääntöjä. Peleistä kaksi on ratkennut suuntaan tai toiseen maalin erolla, kun taas viimeisin yhteenotto tilastoitiin Ässille kolmen osuman erolla (viimeisin maali tyhjiin).
– Lähempänä voittoa on varmasti se, kumpi pysyy paremmin kiinni omassa pelisuunnitelmassaan. Viimeksi Porissa pelatessamme pystyttiin hyökkäämään hyvin ja pääsemään laatupaikoille, mutta tulos jäi uupumaan. Pyritään nyt jatkamaan samanlaisella otteella ja laittamaan tällä kertaa kiekkoa verkon perukoille.
JYP-Ässät perjantaina 26. helmikuuta Jyväskylän LähiTapiola Areenalla alkaen klo 18.
-> PAHVIFIGUURI -KAMPANJA JATKUU
Antti Hokkanen