Otteluraportti: Tehokas alku vei JYPin karkumatkalle ja voittoon

JYP palasi voittojen tielle vakuuttavalla tavalla, kun Sport kaatui torstaina Hippoksella. Voiton takeena oli avauserän tehohetki, kun avauskympin aikana JYP oli karannut kolmen maalin karkumatkalle.

Lopulta JYPin voittolukemat kirjattiin 3-1. Voiton suurimpia hahmoja olivat 23 kertaa torjunut Eetu Laurikainen, kahdella syöttöpisteellä kultakypärään vahvemmin tarrannut Jerry Turkulainen sekä kahdesti osunut Reid Gardiner.

– Vaatii paljon puolustaa hyvin tässä Liigassa. Sain itse hyviä syöttöjä ketjukavereilta. Ei ole väliä kuka maalit tekee, kunhan voitamme, Gardiner kertaa.

Alkukauden tiheämmän pelitahdin jälkeen tällä viikolla on vain kaksi peliä, tänään torstaina ja lauantaina. Tämä mahdollisti laadukkaan harjoittelun alkuviikolla.

– Hyvä alkuviikko harjoittelussa ja sitä kautta valmistautuminen peliin oli hyvä. Olen tyytyväinen hyvään alkuun, kolmeen pisteeseen ja erittäin hyvään maalivahtipeliin, Jukka Rautakorpi summaa.

Kärkeen ja karkuun

Ei ole kovin kaukaa haettua sanoa, että avauserässä kaukalossa oli vain yksi joukkue, vaikka ensimmäinen jäähy vihellettiinkin JYP-leiriin. Heti alivoiman päätyttyä Juuso Puustinen pääsi juhlistamaan ottelun avausmaalia.

Avausmaalista lumipallo lähti entisestään kasvamaan isäntien kannalta oikeaan suuntaan, ja reilut viisi minuuttia Puustisen avausmaalista Gardiner oli nostanut kädet kohti kattoa kahteen otteeseen ja tuonut Niko Hovisen iltapuhteen ennenaikaiseen päätökseen.

3–0-johdossa JYP ei passivoitunut, vaan vielä erän loppupuolella se olisi voinut iskeä parikin lisäosumaa.

– Pelaajien tekemä työmäärä pelin eteen oli näkyvillä avauserässä, ja kaikki neljä ketjua pelasivat luisteluvoimaista jääkiekkoa. Saimme myös maaleja, mikä auttoi tuloksessa, Rautakorpi kommentoi.

Takamatkalle jäänyt Sport onnistui luonnollisesti painamaan peliä JYPin puolustusalueelle, mutta varsinkin toisessa erässä JYP puolusti oman puolustusalueen keskustaa hyvin. Ainoana kauneusvirheenä oli muutama pidemmäksi venynyt pyöritys, jotka johtivat myös rangaistuksiin.

– Johdat, yksi erä takana ja kaksi edessä. Joukkueeseemme tuli jonkin verran tuli kaksijakoisuutta, osalla tulos vei vääriin valintoihin. Ei ole yllätys, että tappiolla oleva joukkue alkaa yrittää enemmän ja tulee vahvemmin kiinni, Rautakorpi sanoo.

Laurikaisen nollapeli rikkoontui vasta ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella. Tuon jälkeen peli oli käytännössä koko ajan JYPin puolustusalueella, mutta käytännössä yhtäkään vaarallista maalipaikkaa ei nähty, joten JYP pääsi tuulettamaan jälleen kotivoittoa.

JYPin seuraava koitos on lauantaina, kun edessä on vierasreissu Tampereelle. Silloin vastassa on päävalmentajaa vaihtanut Ilves.

Toimittaja: Jere Korkalainen
Kuvat: Jiri Halttunen