Raportti: Ilves oli tyly vieras Hippoksella – ”Maalit eivät kuuluneet pelin luonteeseen”

Hippoksen illan tarina muodostui harmittavan tutuksi, kun lopulta avainkysymykseksi muodostui se, onnistuuko JYP kirimään takaa rinnalta ohi. Ilvestä vastaan tarinan nimenä oli se, että ei pystynyt.

Tähän iso syyllinen oli 20 torjunnalla nollapelin torjunut Marek Langhamer. Tupsukorvat puolestaan maalasivat kahdesti, joten isännät jäivät pisteittä.

– Molemmat maalit jäi pienistä voittavista asioista kiinni. Niitä tänään vaadittiin ja nuo maalit eivät kuuluneet pelin luonteeseen. Ilves oli kliinisen tyly, pelasimme laadukasta puolustusta vastaan, Jukka Rautakorpi summaa.

Myös Veini Vehviläinen oli tänään mies paikallaan. Torjuntoja hänelle kertyi yhteensä 15 kappaletta. Teemu Suhostakin kismitti, että pienten marginaalien peli kääntyi vastustajalle.

– Tänään emme olleet ihan parhaimmillamme. Yksi nukahdus ja yksi erikoistilanne, joista kaveri rankaisi.

Epäilevä alku

Ilves pelasi ensimmäistä kertaa viikkoon, mutta tauosta huolimatta vieraat olivat pelin alussa ohuesti niskan päällä. JYPin huolimaton kiekollinen pelaaminen piti painetta puolustusalueella.

Pikkuhiljaa JYP pääsi paremmin peliin mukaan ja sai siihen mennessä ottelun parhaan maalipaikan, kun Severi Lahtinen pääsi yrittämään avausmaalia rangaistuslaukauksesta ajassa 12.53. Lahtisen yritys kuitenkin meni ohi maalin, ja vain 21 sekuntia myöhemmin läpiajoon karannut Petri Kontiola juhli ottelun avausmaalia.

– Olimme epäileviä, emmekä päässeet peliin sisään. Pikkuhiljaa kuitenkin paransimme, mutta rankkarin perään tuli nukahdus, ja maalihan antoi pelille sitten suuntaa. Nuo ovat pelissä tärkeitä hetkiä, Rautakorpi sanoo.

Myös toinen erä oli kokonaisuutena melko tasainen ja molemmilla oli omat vahvat hetkensä. JYPistä varsinkin Anton Stråkalle ja Reid Gardinerille aukesi laadukkaat paikat tasoittaa ottelu, mutta Langhamer venyi komeisiin torjuntoihin.

Niitä nähtiin myös toisessa päässä. Vaarallisena suorahyökkäys-joukkueena tunnettu Ilves pääsi muutamiin vastaiskuihin, joista aukesi mahdollisuudet kasvattaa johtoa.

– Toisessa erässä Veini oli kyllä loistava ja piti meidät pelissä kiinni, pääkäskijä kehuu.

Erätauolle lähdettiin kuitenkin vieraiden 2–0-johdossa, kun epäonnistuneen purun jälkeen Ilves-puolustaja Les Lancaster latasi kiekon ylivoimalla verkkoon.

Myös JYPillä oli omat ylivoimamahdollisuutensa, mutta molemmat erikoistilannehetket kuivuivat tuloksettomina kasaan.

JYPiltä on nähty tällä kaudella monta kiriä päätöserässä, mutta tänään sellaista ei nähty ainakaan tuloksen muodossa. Muutama laadukas paikka JYPille kyllä aukesi, mutta kokonaiskuvassa Ilves pysyi loppuun saakka kuskin paikalla.

Tappio ja muiden pelien tulokset pudottivat JYPin sarjataulukossa sijalle 13. Ero pudotuspeliviivan päälle on kolme pistettä.

– Joulun jälkeen on tullut sarjataulukkoa vilkuiltua ja tiukkaa on. Nyt pitää vain nauttia ja pistää parasta likoon pari-kolme kertaa viikossa. Peli on pääosin hyvin kasassa, pieniä juttuja vain pitää parantaa, Suhonen summaa.

Toimittaja: Jere Korkalainen
Kuvat: Jiri Halttunen